Miten täältä pääsee Tampereelle?
TAMPEREEN YLIOPISTON TEATTERITYÖN TUTKINTO-OHJELMA NÄTY & TELEPORTATION MACHINE COMPANY
Konsepti ja suunnittelu Eeva Rajakangas ja Vilma Sippola; esiintyjä Vilma Sippola; ohjaaja Eeva Rajakangas
Miten täältä pääsee Tampereelle? -esitys on syntynyt tarpeesta paikallistua tähän muuttovoittoiseen sisämaakaupunkiin tai päästä edes rautatieasemaa edemmäs, pois välitilasta.
Tampereen rautatieaseman ikkunaan syntyy YhdenVäsyneenMatkustajan ajatus tamperelaisuudesta ja kodista Tampereella, kahden päivän ja yhden yön ajaksi. Ohikulkija on tervetullut Tampere-fantasian äärelle viiden minuutin tai koko 33:n tunnin ajaksi. Paikalle voi saapua esimerkiksi lauantaina kahdentoista aikaan ja palata takaisin sunnuntai-iltana. Esitys kutsuu asemalla kulkijan pysähtymään kotipaikkakuntalaisuuden, yksinäisyyden ja yhteyden äärelle.
Esitystä varten on kerätty kahdenlaisia haastatteluja. Paikallisilta on kysytty keinoja päästä Tampereelle. Usein ensimmäinen vastaus on, että “Säähän oot jo täällä!”. Tamperelaisuus on kuitenkin mielentila, joka ei avaudu ihan hetkessä. Se on vastalause kiireelle ja tärkeilylle. Se on paikallisidentiteetti, jonka sisäistäminen vaatii uskallusta pyytää apua ja olla kekkeruusi. Sen kyllä tietää omaavansa, sitten kun sen aika on.
YksiVäsynytMatkustaja stadista ei kuitenkaan malta odottaa, vaan haluaa Tampereelle nyt heti. Ympäri Eurooppaa kulkiessaan matkustaja on haastatellut ihmisiä, jotka eivät tiedä, mikä Tampere on. Hän on pyytänyt heitä kertomaan hänelle, mitä kaikkea he kuvittelevat Tampereen olevan.
Teoksen takana ovat tamperelaisuudesta haaveileva stadilainen Vilma Sippola (NÄTY), sekä hiljattain stadilaistunut mansen kasvatti Eeva Rajakangas (TEAK). He palavat halusta tietää, millaisia esityksiä tarvitsemme ajassa, jossa kodin ja paikallisidentiteetin merkitys on murroksessa.
Lue lisää Lonely City -projektista >>
RAUTATIEASEMA
Rautatienkatu 25
Vapaa pääsy
- La 12.8. klo 9.00
Esitys alkaa lauantaina 12.8. klo 9.00 ja päättyy sunnuntaina 13.8. klo 18.00.
Esitys on jatkuvasti käynnissä 33 tuntia ja sitä voi seurata haluamansa ajan aseman sisä- tai ulkopuolelta.
Kesto 33h
Esityskieli suomi ja englanti (esitys on lähinnä sanaton)
Kuva: Eeva Rajakangas
Näyttelijät ja työryhmä
Konsepti ja suunnittelu
Eeva Rajakangas ja Vilma Sippola
Esiintyjä
Vilma Sippola
Ohjaaja
Eeva Rajakangas
Äänisuunnittelu
Eeva Rajakangas ja Vilma Sippola
Valokuvaus
Eeva Rajakangas