28.5.2019

Teatterikesä juhlistaa 90-vuotiasta Grand Hotel Tammeria – juhlabrunssin esiintyjänä Jorma Uotinen

Grand Hotel Tammer viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan, ja Tampereen Teatterikesällä on kunnia olla näyttävästi mukana hotellin juhlavuodessa. Vuonna 1929 Tammerkosken kupeeseen valmistunut hotelli ja Tampereen Teatterikesä ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja aiempina vuosina Teatterikesän Encorebaanan konserttiohjelmistoa on kuultu muun muassa ravintola Trattorian terassilla. Tänä vuonna Teatterikesä ja hotelli järjestävät yhdessä kaksi Tammerin taikaa -konserttia Teatterikesän tapahtumaviikon keskiviikkona ja lauantaina, ja tällä kertaa myös Grand Hotel Tammerin upea juhlasali avaa ovensa Teatterikesän kävijöille.

Lauantaina 10.8. hotellin historialliseen juhlasaliin katetaan herkullinen brunssi, jonka aikana nautitaan myös tunnelmallisesta konserttiohjelmasta. Juhlabrunssin esiintyjäksi saapuu upea Jorma Uotinen, jonka Pariisin taivaan alla -esityksessä kuullaan ranskalaisia chansoneja. Konserttia säestää Uotisen luottopianisti Jari Hakkarainen.

Pariisissa tanssijanuraansa luonut Uotinen on syvä-ääninen tulkitsija, joka huokuu persoonallista eleganssia ja hurmaa aidolla eläytymisellään kerta toisensa jälkeen. Uotisen konsertointia on kuultu viimeksi Teatterikesän Ohjelmateltassa vuonna 2015, jolloin Sous le ciel de Paris -esitys myytiin loppuun.

Juhlabrunssi tarjoillaan lauantaina 10.8. klo 12–14, ja konserttiosuus alkaa klo 12.30. Tammerin taikaa -brunssiohjelman lippuja on saatavilla tiistaista 28.5. klo 11 alkaen Teatterikesän lipunmyynnistä ja lippu.fi-palvelusta. Lisätietoja esityksestä ja lipuista löydät täältä.

Keskiviikon Tammerin taikaa -konsertin ohjelma julkistetaan myöhemmin kesän aikana.

<< Takaisin

Teatterikesä juhlistaa 90-vuotiasta Grand Hotel Tammeria – juhlabrunssin esiintyjänä Jorma Uotinen