Protagonist – irti menneisyydestä, kiinni nykyisyyteen

12.8.2017

 

50-vuotisjuhlaansa viettävän Cullberg-baletin Protagonist huipentaa Teatterikesän. Ruotsin kansainvälisesti tunnetuimman tanssiryhmän teos kertoo ihmisyydestä, johonkin kuulumisen tärkeydestä ja siitä, miten yksilö on vuorovaikutuksessa yhteisön ja ympäristön kanssa. 

Ohjaaja-koreografi Jefta van Dintherin omalla monikulttuurisella taustalla on ollut suuri vaikutus Protagonistin teemoihin. Hän on varttuessaan joutunut muuttamaan paljon, jopa maasta toiseen. Tutuksi ovat tulleet ainakin Hollanti, Ruotsi ja Saksa. Alkaessaan työstää esitystä van Dinther palasi taaksepäin omassa historiassaan ja yritti tavallaan kirjoittaa sitä uudelleen. Hän onkin kuvannut teosta omaelämäkerraksi.

”Teoksen omaelämäkerrallisuus on tapa kertoa oma historiani, mutta teokseen ja sen teemoihin pystyvät kuitenkin kaikki samaistumaan”, van Dinther kertoo. 

Van Dinther on toiminut urallaan sekä tanssijana, koreografina että opettajana. Toimiminen kaikissa näissä rooleissa yhtä aikaa on ollut kuitenkin haastavaa ja kuluttavaa, joten tällä hetkellä van Dinther ei opeta lainkaan. Myös tanssiminen on jäänyt vähemmälle, vaikka se on todella tärkeää – jo siitäkin syystä, että koreografin työssä kaipaa tanssijan perspektiiviä. 

”Tanssijan työ on kokopäivätyö. On kuitenkin vaikeaa olla pelkästään koreografi”, van Dinther toteaa.

Protagonist on ennen kaikkea tanssiteos, mutta van Dinther on kirjoittanut siihen myös runoja. Englanninkieliset tekstit lukee ruotsalainen laulajalahjakkuus Elias, jonka äänensävy ja äänen tekstuuri toimivat van Dintherin mukaan tapana kuvata tekstiä jollekulle. Esityksessä ei kuitenkaan selvästi kerrota, kenestä runot kertovat: tietystä yksilöstä, ryhmästä, van Dintheristä vai kenties kertojasta? Kuka siis on päähenkilö (protagonist) ja kenelle tekstit kuuluvat?

”Kirjoitin runot ollessani kriisissä itseni kanssa, mutta en itselleni, vaan hätähuudoksi. Ne kertovat tietystä kriisin hetkestä ja yksilöstä kollektiivisena olentona kriisin hetkellä. Yksi niistä taas kertoo helpotuksen hetkestä”, van Dinther sanoo. 

Tärkeässä osassa Protagonist-teoksessa on myös Eliaksen Revolution-kappale, jonka suhdetta teokseen van Dinther kuvaa erittäin vahvaksi. Revolution toimii esityksessä tavallaan käännekohtana. 

”Esityksen ensimmäisessä osassa ollaan jumissa historiassa ja yritetään samalla ymmärtää menneisyyttä. Revolution-kappaleen myötä ihmiset alkavat yrittää tehdä yhteistyötä ja päästää irti menneestä. Lopussa odottaa valinta siitä, jäädäänkö menneeseen vai ollaanko nykyhetkessä toisten kanssa. Revolution toimii tässä sillan tavoin, että ollaan yhdessä tässä ja nyt”, van Dinther kuvailee. 

Protagonist Tampere-talon Isossa salissa sunnuntaina 13.8. klo 17.00

Liput ja lisätiedot

- Teksti Iida Uuppo
- Kuva Nina Andersson

Teksti on laadittu Jefta van Dintherin haastattelun pohjalta. 

Muut lähteet:
Jefta van Dintherin kotisivut
Cullberg-baletin kotisivut
Jefta van Dinther Protagonist. 23.11.2016, Expressen

Käy kurkkaamassa myös:
Eliaksen kotisivut ja kuuntele Revolution -kappale

<< Takaisin