Kaj Chydeniuksen lauluja

Minja Koski, Mikael Saari ja Arto Piispanen

Kun TelttaLab oli vielä Keskustorin Ohjelmateltta, Kaj Chydenius (1939–2024) laulustudioineen oli sen vakioesiintyjä. Nyt maestron tuotantoa tulkitsevat hänen luottolaulajansa Minja Koski ja Mikael Saari – säveltäjän muistoa kunnioittaen.

Konsertissa kuullaan Chydeniuksen rakastetuimpia lauluja viideltä eri vuosikymmeneltä, muun muassa ikiklassikot Puhu minulle rakkaudesta ja Sinua, sinua rakastan. Laulajia säestää pianisti Arto Piispanen.

Työryhmä

Minja Koski on näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan myös artistinimellä M. Hän on julkaissut viisi albumia, joita on huomioitu Emma- ja Teosto-palkintoehdokkuuksin. Koski kuuluu Teatteri Vanhan Jukon ensembleen ja on säveltänyt musiikkia teattereille.

Laulaja-näyttelijä Mikael Saari nousi suuren yleisön tietoisuuteen Uuden Musiikin Kilpailuissa vuosina 2013 ja 2016. Saaren debyyttialbumi The Grand Letdown ilmestyi vuonna 2016. Saari on tuttu myös Tähdet, tähdet -ohjelmasta ja monilta musikaalinäyttämöiltä.

Pianisti Arto Piispanen on työskennellyt niin jazzin, progen, kansanmusiikin kuin rockinkin kentällä. Hän on soittanut ja levyttänyt muun muassa Liisa Tavin, Tuomari Nurmion, Sakari Kuosmasen ja Maria Lundin kanssa. Nykyisin hän vaikuttaa yhtyeissä 5th Season, Jazzmuseo, Tampere Big Band ja Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut, monen muun ohella.

Kokoonpano
Minja Koski, laulu, huilu
Mikael Saari, laulu, kitara
Arto Piispanen, piano

Kaj Chydenius Ohjelmateltassa 2017. Kuva: Carolin Büttner