Jaakko Laitinen & Väärä raha

Tämä yhtye on todistettu moneen kertaan Suomen kovimmaksi live-bändiksi! Se vie kuulijansa hengästyttävällä maailmanmusiikilla hikiseen hurmokseen, jossa vieras ja tuttu yhdistyvät oivaltavasti.

Helsingin lappilaisista muusikoista koostuva, vuonna 2009 perustettu orkesteri tuo musiikilliseen maustehyllyyn kutkuttavia sovituksia Balkanin mustalaisrytmeistä, Lähi-idän sävelkuluista, venäläisistä romansseista ja vanhan liiton suomalaisesta iskelmästä.

Jaakko Laitisen sanoitukset eivät arkaile tarttua elämän keskeisiin kysymyksiin kuten rahaan ja rakkauteen, kaiken katoavaisuuteen ja onnen häilyväisyyteen. Rakkaudellisten tunnelmien ja juomalaulujen lisäksi kappaleiden sanoituksissa tutkitaan tajuntamme olemusta, seurataan elämän nousua alkumerestä, ajetaan taksilla Rovaniemellä ja syöksytään yli todellisuuksien rajojen.

Jaakko Laitinen & Väärä Raha julkaisi keväällä 2020 Börek-albumin, joka jatkaa yhtyeen eksistentiaalista tutkimusmatkaa – ravintolavaunun iloja unohtamatta. Kuten neljä edeltäjäänsä, myös tämä albumi on ollut kriitikoiden ylistämä ja fanien rakastama.

Börek sekoittaa kipakkarytmiseen alustaansa ripaukset kreikkalaisuutta, slaavilaisuutta sekä kotoista iskelmää ja rillumareitä niin notkeasti, että levyn äärellä voi tulla vain hyvälle tuulelle. Erityisesti haitari ja trumpetti tekevät suvereenia jälkeä, ja laulustaan Jaakko Laitinen irrottaa tarpeen tullen myös huumoria.”
Pertti Ojala / Soundi

Legendaarisen livekeikka-maineen saanut yhtye on hionut esiintymistaidot huippuunsa kiertämällä 20 maassa yli kymmenen vuoden ajan. Tulenpalava soitanto vaatii kuulijaltakin heittäytymistä, ja sitähän taitoa Teatterikesän festivaaliyleisöstä löytyy!

 

Laulu Jaakko Laitinen
Trumpetti, buzuki Ilkka Arola
Haitari Marko Roininen
Basso Juho Kanervo
Rummut Janne Hast

Yhtyeen kotisivut
Yhtye Facebookissa