Lauluja ja lavarunoutta ihmisyydestä

Hanna Hysch! – Sanna Är – XELI

Lauluja ja lavarunoutta ihmisyydestä on kolmen lauluntekijän muodostama esitys, joka tulee ihmisen lähelle tuoden elämän valot ja varjot tarkasteluun. Hanna Hysch! tuo runo- ja lauluteoksissaan esiin kaikkia meitä koskettavia iloja ja suruja, Sanna Är pohtii lavarunouden ja XELI:n säestyksen kautta elämää ja ihmisyyttä. XELI:ltä kuullaan myös omia koskettavia lauluja illan päätteeksi. Kolmikko haluaa jättää kuulijalle inspiroituneen ja rakkaudellisen olon.
 
Hanna Hysch! on runoileva musiikintekijä Akaan Viialasta. Hän on esiintynyt erilaisissa cover-yhtyeissä pitkin Pirkanmaata ja säveltää sekä sanoittaa nyt myös omaa musiikkia. Hänen Kehuttu-runokokoelmansa ilmestyi toukokuussa, ja uusi kokoelma Hämmennetty ilmestyy pian. Esityksessä kuullaan otteita näistä sekä koskettavia suomenkielisiä lauluja Hannan itsensä pianolla säestämänä.
 
Sanna Är on pohjoisesta Etelä-Suomeen muuttanut sanoittaja ja lavarunoilija. Yhdet Poetry Slam -kisat voittanut teräväsanainen Spoken word -artisti pitää kuulijan otteessaan ja herättelee ihmiset ajattelemaan itse. Nuoruudessaan halvaantuneen ja silloin lähes puheensa menettäneen Sannan sanoissa on vahva tunnelataus, jonka herkimmät ihmiset voivat aistia. Sannaa säestää laulaja-lauluntekijä XELI.

XELI on indieartisti-lauluntekijä ja tunnelmankertoja, jonka musiikissa kuuluu ja tuntuu herkkyys, haikeus ja kierrätetyt kyyneleet. Tamperelainen poppari tekee myös muille artisteille musiikkia sekä soittaa ja laulaa taustoja. XELI on julkaissut suoratoistopalveluihin tähän mennessä neljä singleä, joista viimeisin, Kroatia, on julkaistu syksyllä 2021. Artistilta on tulossa uutta musiikkia vielä tämän vuoden puolella.
 
Seuraa meitä Instagramissa:
Sanna Är: @rakastettu.sana
Hanna Hysch! @hanna_hysch
© Helena Helin, Elsawellamoarts, Hanna-Mari Lahtinen
© Helena Helin, Elsawellamoarts, Hanna-Mari Lahtinen