Dilemma
MASI TIITTA & TYÖRYHMÄ
Ohjaus ja teksti Masi Tiitta
Ystäviä? Rakastavaisia? Kaksi vain etäisesti toisensa tuntevaa? Arvoituksellinen kohtaaminen vie elämän suuria ja pieniä valintoja pohtivaan keskusteluun.
Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämöllä kantaesitetty Dilemma on teos kohtaamisesta ja valintojen vaikeudesta. Keskustelu ajautuu yhä uudelleen kysymyksiin vailla vastauksia. Kahden taitavan näyttelijän hienovireisessä duetossa kehonkielen sanattomiin viesteihin kätkeytyy kaiken muuttavan kohtaamisen mahdollisuus.
”Millaista koomisuutta, mutta myös kauneutta ja herkkyyttä, sisältyy arkisiin kohtaamisiin? Dilemma kutsuu katsojan viipyilevän vuoropuhelun äärelle pohtimaan toisin olemisen mahdollisuuksia”, ohjaaja Masi Tiitta kertoo.
Tiitta on aikaisemmin työskennellyt koreografina, esiintyjänä, dramaturgina ja toiminut erilaisissa työryhmissä. Hänen teoksiaan on esitetty tanssin, esitystaiteen ja kuvataiteen yhteyksissä mm. Baltic Circle -festivaalilla, Nykytaidetila Kutomolla, Mad House Helsingissä ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa.
”Minulle kirkastui jälleen, miksi läsnäoloon ja suoraan vuorovaikutukseen perustuvat taiteet ovat niin ilmaisuvoimaisia ja vaikuttavia kuin ne ovat.”
Matti Saarela, Kielipuolen päiväkirja -blogi
Lue Kielipuolen päiväkirja -blogikirjoitus kokonaisuudessaan täältä.
TEATTERIMONTTU
Tampereen yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, D-osa
36,00 / 32,00 € Teatterikesä | 40,10 / 35,60 € Lippu.fi
- La 10.8. klo 19.00Osta lippu
- Su 11.8. klo 14.00Täyttymässä
Kesto 1h
Esityskieli suomi
Lisätietoa esityspaikan esteettömyydestä
Kuva: Sanna Lehto
Näyttelijät ja työryhmä
Esiintyjät
Kreeta Salminen ja Samuli Niittymäki
Ohjaus ja teksti
Masi Tiitta
Valosuunnittelu
Kristian Palmu
Pukusuunnittelu
Hanne Jurmu
Tilasuunnittelu
Kristian Palmu, Hanne Jurmu