Juice-musikaali
Suomen Musiikkiteatteri
Juicea on pidetty suomalaisen rock-musiikin isähahmona ja manserockin luojana. Hän oli nerokas laulaja ja lauluntekijä, sanoittaja ja kirjailija. Hän on laulanut itsensä omintakeisilla kappaleillaan kaikkien suomalaisten sydämiin. Hän oli mestarillinen riimittelijä, yhteiskuntakriitikko ja inhimillisyyden puolesta puhuja. Hänen lauluissaan on myös paljon huumoria ja ne kertovat usein rakkaudesta.
Juicea esittää upea laulaja Ilpo Kaikkonen, joka löi itsensä suuren yleisön tietoisuuteen Idols-kilpailun finalistina. Sen jälkeen Ilpo on hurmannut ihmiset ensimmäistä näyttelijänä Suomirock-musikaalissa Ihan Tuuliajolla, jossa hän on huikealla tavalla esittänyt Ismo Alankoa.
Juice oli kotoisin Juankoskelta pieneltä teollisuuspaikkakunnalta Pohjois-Savosta. Juicen perheessä oli viisi lasta, joista kolme kuoli nuorena. Hänen vaneritehtaalla työskennellyt isänsä kuoli poikansa ollessa vain 11-vuotias. Vaikeassa tilanteessa Jussi joutui jo nuorena ottamaan paljon vastuuta perheestään. Hänen vahvatahtoinen äitinsä säilyi tärkeänä henkilönä läpi hänen elämänsä.
Juankoskelta Juice lähti Tampereen Kieli-instituuttiin opiskelemaan. Opiskelupiireissä hän tapasi Mikko Alatalon ja Harri Rinteen, ja heidän ystävyytensä tuli pian muuttamaan koko suomalaista musiikkimaailmaa. Ystävykset perustivat legendaarisen Coitus Int – yhtyeen, joka sai nopeasti jalansijaa opiskelijapiireissä.
Juice oli ahkera säveltäjä ja sanoittaja, ja jo 25-vuotiaana hän lukeutui tunnetuimpiin suomalaisiin rock-laulajiin. Juicen yhtyeet vaihtuivat usein vuosien saatossa, mutta tunnetuimpina voidaan pitää Juice Leskinen Slamia ja Juice Leskinen Grand Slamia.
Juice oli itsetietoinen, rakastettava ja samalla vaikea taiteilijapersoona, joka eli boheemia taiteilijaelämää. Hänen elämäänsä kuuluivat monet syvät rakkaudet, niiden päättymiset ja runsas alkoholinkäyttö. Juicen sanotaankin eläneen vahvasti rakkaudesta.
Musikaalissa tehdään huikea aikamatka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan. Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Luonas kai olla saan, Viidestoista yö, Syksyn Sävel, Marilyn, 3.30, Pyhä toimitus, Kaksoiselämää, Musta aurinko nousee, Aamu alkaa A:lla, ja monia muita.
Tervetuloa nauttimaan, pöytä on katettu suomalaisen rockin parhailla antimilla!

Haikan lava
Haikankatu 30, 33960 Pirkkala
44 € | 40 € eläkeläiset | 34 € opiskelijat & työttömät
- Ti 4.8. klo 18.00Osta lippu
- Ke 5.8. klo 14.00Osta lippu
- Ke 5.8. klo 18.00Osta lippu
Kesto 2h 30min, väliaika
Esityskieli suomi
Tila on osin esteetön. Sähköpyörätuolilla tilaan ei pääse, mutta pienemmällä kyllä.
Kuva: Raisa Suuronen
Näyttelijät ja työryhmä
Juice
Ilpo Kaikkonen
Harri Rinne,Heikki-Isä, Kurppa, Anssi Tikanmäki
Petri Lairikko
Äiti, Pirjo, Tarja, Laivaemäntä, Poliisi
Elisa Lairikko/Mirjam Paaso
Mikko Alatalo, Arvo, Martti Syrjä, Tammilehto
Timo Järvensivu
Käsikirjoitus, puvustus
Katariina Leino
Ohjaus
Petri Lairikkko