Tampereen Teatterikesää vietetään ensi viikolla 7.–13. elokuuta

4.8.2023

Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi viikolla, 7.–13. elokuuta, nyt 54. kertaa. Vuonna 1968 perustetun festivaalin pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 22 produktiota, joista viisi on kansainvälisiä. Esitysvalinnoista vastaa taiteellinen johtoryhmä Taija Helminen, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa.

Teatterikesän ohjelmakokonaisuuteen sisältyvät pääohjelmiston lisäksi TelttaLab-esitykset G Livelab -musiikkiklubilla, festivaalin virallinen oheisohjelmisto OFF Tampere, Hotelli Tammerin kanssa yhteistyössä toteutettava Tammerin taikaa -brunssikonsertti sekä Tampereen kadut ja puistot torstaina 10.8. valtaava Tapahtumien Yö. Festivaaliviikon aikana järjestetään myös alan kokoontumisia ja tilaisuuksia.
 

Pääohjelmisto kokoaa yhteen kotimaiset ja kansainväliset näyttämötaiteen helmet

Pääohjelmiston esityksissä käsitellään tänä vuonna muun muassa luontoa ja sen tulevaisuutta sekä ihmisyyttä, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemuksia.

Festivaalin kansainvälisiin teoksiin kuuluvat Circus Baobabin energinen nykysirkusesitys Yé!, belgialaisen Cie Still Life -ryhmän neljästä sanattomasta episodista koostuva Flesh, virolaisen taiteilijakolmikon (Mart Kangro, Juhan Ulfsak, Eero Epner) It Stays As It Is sekä kanadalaisen nykyteatteriohjaajan James Longin luentomuodoilla leikittelevä esitys Lonely Lonely Oh So Lonely. Pääohjelmiston erityisyys on australialaisen Back to Back -ryhmän palkittu elokuva Shadow.

Kotimaisessa ohjelmistossa nähdään useampi maakuntateatteri. Tampereella vierailevat esimerkiksi Kouvolan, Lappeenrannan, Kajaanin, Kuopion ja Turun kaupunginteatterit, Porin Teatteri, Kansallisteatteri, Q-teatteri sekä Teatteri Jurkka. Mukana on myös vapaan kentän ryhmiä, kuten Porttiteatteri ja Kallo Collective. Lisäksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opiskelijat ovat valmistaneet festivaaliviikolle esityksiä, jotka ovat syntyneet yhteistyössä James Longin kanssa.


TelttaLabin ohjelmistossa esiintyvät muun muassa Satu Silvo, Samuli Putro ja Pikku Papun Orkesteri

Teatterikesä ja G Livelab Tampere jatkavat yhteistyötään ja tarjoavat TelttaLab-ohjelmiston festivaaliviikolla tiistaista lauantaihin. Luvassa on musiikkia, pienimuotoista teatteria sekä stand up -viihdettä. Estradille nousevat muun muassa näyttelijät Satu Silvo ja Seela Sella, laulaja Samuli Putro, lastenmusiikkia esittävä Pikku Papun Orkesteri, stand up -koomikko Tommi Tuominen sekä muusikko Marzi Nyman kokoonpanoineen.
 

Waltteri Torikka tähdittää Tammerin taikaa -brunssikonserttia

Teatterikesä ja Radisson Blu Grand Hotel Tammer järjestävät Tammerin taikaa -brunssikonsertin Tammerin juhlasalissa festivaaliviikon lauantaina 12.8. Ohjelmallisella brunssilla esiintyy tänä vuonna ooppera- ja konserttilaulaja Waltteri Torikka. Häntä säestää pianisti Maila Böhm.
 

Festivaalin virallisessa oheisohjelmistossa nähdään teatteriesityksiä, sirkusta, musiikkia ja tanssia

Teatterikesän oheisohjelmisto OFF Tampere sisältää ammatti- ja harrastajaryhmien järjestämiä esittävien taiteiden esityksiä ja tapahtumia.

OFF-ohjelmistossa nähdään tänä vuonna muun muassa ensi-iltaesitys, kun Woude!-ryhmän Kirahvi ja tynnyri esitetään Teatteri Telakalla. Pirkanmaan Tanssin Keskus tuo OFF-ohjelmistoon kaksi esitystä: Linda Kuhan tanssimonologin Ceci n’est pas moi sekä islantilaisten taiteilijoiden koreografi Katrín Gunnarsdóttirin ja lavastus- ja pukusuunnittelija Eva Signý Bergerin yhteistyöteoksen ALDA.

Lisäksi OFF Tampere tuo kaupunkiin useita ilmaistapahtumia niin sirkuksen, musiikin kuin lastenteatterinkin saralta. Esimerkiksi Circus Ruska Festival järjestää kaikille avoimen pop up -festivaalin Pakkahuoneenaukiolla keskiviikosta perjantaihin 9.–11.8.
 

Tapahtumien Yö valtaa kaupungin festivaaliviikon torstaina

Torstain Tapahtumien Yössä 10.8. Tampere täyttyy jälleen kulttuurielämän kohokohdista, kun noin 70 tapahtumanjärjestäjää valloittaa kaupungin kadut, kahvilat, aukiot ja klubit. Tapahtumien Yö kerää yhteen runsaasti esityksiä ja tapahtumia, joista suurin osa on perinteiseen tapaan yleisölle maksuttomia. Tänä vuonna juhlitaan erityisesti rakkautta: Kalevan hallissa sanotaan itselle ”tahdon” SÄRÖ-hankkeen voimauttavan valokuvanäyttelyn keinoin. Museo Milavidassa puolestaan hääparit avioituvat juhlaorkesterin soittaessa myöhäiseen yöhön.
 

Teatterikesän avajaiset järjestetään tiistaina 8.8.

Teatterikesän avajaisia vietetään Laikunlavalla tiistaina 8.8. klo 12 alkaen. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo tänä vuonna näytelmäkirjailija, ohjaaja ja taiteen akateemikko Sirkku Peltola. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa nähdään otteita festivaalin eri ohjelmistoista ja sen juontaa näyttelijä Elisa Piispanen.
 

Festivaalin tiedotustilaisuus keskiviikkona 9.8. klo 9.30

Teatterikesän aikana järjestetään yksi tiedotustilaisuus ravintola Klubilla (os. Tullikamarin aukio 2) keskiviikkona 9.8. klo 9.30–10.30. Tilaisuuden aluksi taiteellinen johtoryhmä sekä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl kertovat yleisesti pääohjelmistosta. Lisäksi paikalla on läsnä pääohjelmiston tekijöitä. Tarkemmat tiedot osallistujista päivittyvät verkkosivuille.

Festivaalin kuvapankki löytyy täältä: https://www.flickr.com/photos/teatterikesa/albums.
Kuvat ovat vapaasti median käytettävissä Teatterikesää koskevien artikkeleiden, juttujen ja arvioiden yhteydessä. Muistathan mainita kuvaajan nimen.

Festivaalista tarkemmin: teatterikesa.fi

Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 594 4600
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, tiina.hurskainen@teatterikesa.fi | p. 040 865 5852

---
Vuonna 1968 perustettu Tampereen Teatterikesä on yksi Euroopan merkittävimmistä teatterifestivaaleista. Tapahtumassa nähdään kotimaisen teatterin kiinnostavimmat ja ajankohtaisimmat esitykset sekä kansainvälisiä huippuvierailuja. Festivaali järjestetään tänä vuonna 7.–13.8.2023.

<< Takaisin