Tampereen Teatterikesä alkaa maanantaina 5. elokuuta

1.8.2019

Pohjoismaiden suurin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään ensi viikolla 5.–11. elokuuta. Vuonna 1968 perustetun festivaalin Pääohjelmistossa on tänä vuonna mukana yhteensä 19 produktiota, jotka on valinnut taiteellinen johtoryhmä Hilkka-Liisa Iivanainen, Aleksis Meaney ja Tanjalotta Räikkä yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa.

Festivaalin ohjelmakokonaisuuteen sisältyvät Pääohjelmiston lisäksi tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävä Ohjelmateltta, fringe-ohjelmisto OFF Tampere, Hotelli Tammerin kanssa yhteistyössä toteutettava Tammerin taikaa sekä Tampereen kadut ja puistot torstaina 8.8. valtaava Tapahtumien Yö. Festivaaliviikon aikana nähdään satoja esityksiä ja tapahtumia, joista valtaosa on myös ilmaisia.


Pääohjelmiston esitysten yhteinen nimittäjä on rohkeus

Tämän vuoden Pääohjelmiston esitysten yhteinen nimittäjä on rohkeus, jonka alla niin kohdataan kuin puretaan erilaisia pelkoja, käydään kaikenlaisen rasismin kimppuun ja tulkitaan länsimaisen kulttuurin pohjalla olevia myyttejä uuteen uskoon.

Kansainvälisiä esiintyjiä saapuu Ruotsista, Britanniasta, Sveitsistä, Saksasta, Belgiasta, Australiasta ja Kanadasta. Kotimaisista teattereista festivaalilla vierailevat muun muassa Red Nose Company, Suomen Kansallisteatteri, Teatteri Jurkka, Q-teatteri, Circo Aereo, tanssiryhmä Kinetic Orchestra ja Tanssiteatteri MD. Mukana on myös useita teattereiden yhteistuotantoja.

Festivaaliviikonloppuna on luvassa Teatterikesän kansainväliset huippuvierailut. Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä nähdään sveitsiläissyntyisen Milo Raun ohjaus La Reprise. Histoire(s) du théâtre (I). Rau on yksi Euroopan arvostetuimmista teatterintekijöistä, jonka ohjauksia ei ole aiemmin nähty Suomessa. Useita näkökulmia hyödyntävän ja tositapahtumiin perustuvan esityksen tuotannosta vastaavat International Institute of Political Murder ja Création Studio Théâtre National Wallonie-Bruxelles.

Kansainvälisiin vieraisiin lukeutuu myös Australiasta saapuva Hot Brown Honey, jonka politiikan ja hip hopin rämäpäinen sekoitus purkaa kolonialismin historiaa ottaen takaisin oikeuden omaan ääneen. Esitys tuotetaan yhteistyössä Tampere-talon kanssa. Hot Brown Honey jatkaa Tampereelta Turun Logomoon ja sieltä Espoon kaupunginteatteriin.


Teatterikesän avajaispuheen pitää Juha Hurme

Teatterikesän avajaisia vietetään Laikunlavalla tiistaina 6.8. alkaen klo 12. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme. Avajaisissa nähdään otteita festivaalin eri ohjelmistoista, ja tilaisuuden juontaa näyttelijä Elisa Piispanen.


Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 5944 600
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, p. 040 865 5852


Festivaalin aikana järjestetään kolme tiedotustilaisuutta

Teatterikesän aikana järjestetään ravintola Klubilla (osoitteessa Tullikamarin aukio 2) kolme tiedotustilaisuutta, joihin median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita:

ma 5.8. klo 13.00–14.15
ke 7.8. klo 10.00–11.00
pe 9.8. klo 10.00–11.00

Tilaisuuksissa ovat läsnä taiteellisen johtoryhmän lisäksi Pääohjelmiston esitysten tekijöitä. Päiväkohtaiset osallistujat löytyvät tästä linkistä

 

<< Takaisin