Hilkka-Liisa Iivanainen ja Tanjalotta Räikkä jatkavat Tampereen Teatterikesän taiteellisessa johtoryhmässä

7.8.2020


Tampereen Teatterikesän hallitus on valinnut festivaalin taiteelliseen johtoryhmään ohjaaja-käsikirjoittaja Hilkka-Liisa Iivanaisen ja näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja Tanjalotta Räikän. He ovat toimineet jo aiemmassa taiteellisessa kokoonpanossa ja aloittavat nyt kaksikkona uuden kolmivuotiskauden. Ohjaaja Aleksis Meaneyn kausi päättyy elokuussa. Taiteellinen johtoryhmä vastaa pääohjelmiston esitysvalinnoista. Myös toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl toimii työnsä puolesta tiimin jäsenenä.

Festivaalin hallituksen päätös perustuu pääohjelmiston taiteellisen suunnittelun pitkäjänteiseen kehittämiseen ja jatkuvuuden takaamiseen.

"Taiteellisen johtoryhmän valinnan perusteena on festivaalin pitkäjänteinen kehittäminen. Haluamme taata toiminnalle jatkuvuutta. Kaksikon myötä tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja, vahvistaa entisestään kansainvälisiä verkostoja sekä saada uusia kontakteja ja näkökulmia festivaalin taiteellisiin sisältöihin", kertoo Teatterikesän hallituksen puheenjohtaja Reino Bragge.


Hilkka-Liisa Iivanainen (s. 1980) on teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja kuraattori. Iivanaisen ohjauksia on esitetty useissa kotimaisissa teattereissa ja Yleisradiossa, sekä kansainvälisesti mm. Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Vuosina 2015-2018 hän toimi Teatteri Jurkan taiteellisena johtajana. Vuonna 2019 Iivanainen valittiin ainoana suomalaisena ISPA:n (International Society of Performing Arts) Global Fellowshipiin sekä arvostetun International Ibsen Award -tunnustuspalkinnon valintakomiteaan. Iivanainen on valmistunut teatteritaiteen kandidaatiksi Chicago College of Performing Artsista vuonna 2003, ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010 ja hän opiskelee parhaillaan Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa tulevaisuuden tutkimusta.

Tanjalotta Räikkä (s. 1962) on freelancenäyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Uransa aikana hän on työskennellyt sekä kiinnitettynä näyttelijänä että vierailijana lukuisissa teattereissa eri puolilla Suomea ja tehnyt toistakymmentä elokuvaroolia sekä runsaasti tv- ja radiotöitä. Kansainvälisiin näytelmäprojekteihin ja festivaaleihin Räikkä on osallistunut mm. Saksassa, Meksikossa ja Virossa. Käsikirjoitus- ja ohjaustöiden lisäksi sairaalaklovneria on lähellä hänen sydäntään. Räikkä on myös opettanut näyttelijäntyötä ja toiminut teatterimaailman luottamustehtävissä ja kuuluu Teatteri Telakan taiteelliseen johtoryhmään.


Teatterikesä jouduttiin perumaan elokuulta vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Festivaali järjestetään seuraavan kerran 2.–8.8.2021. Vuoden 2021 Teatterikesän kansainvälisiä vierailuesityksiä pyritään julkistamaan mahdollisuuksien mukaan jo tämän vuoden puolella.

 

Lisätietoja:
Teatterikesän hallituksen puheenjohtaja Reino Bragge, p. 040 552 7271
Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl, p. 040 5944 600, hanna.rosendahl(at)teatterikesa.fi

Taiteellisen johtoryhmän haastattelupyynnöt:
Tiedotus- ja markkinointivastaava Tiina Hurskainen, p. 040 865 5852, tiina.hurskainen(at)teatterikesa.fi

Taiteellisen johtoryhmän pressikuva:
https://www.flickr.com/photos/teatterikesa/albums

 

<< Takaisin