Uutta näytelmää juhlistetaan Teatterikesässä 9.–11.8.

31.5.2018

Uuden näytelmän ohjelma (UNO) järjestää suomalaiseen uuteen näytelmään ja sen lukemiseen keskittyvän tapahtuman Tampereella elokuussa 2018. Yhteistyössä Teatterikesän ja UNOn verkoston teattereiden kanssa toteutettava kokonaisuus kutsuu tutustumaan vielä nupullaan oleviin tuleviin näytelmäteksteihin sekä muihin suomalaisen uuden näytelmän helmiin ja niiden tekijöihin. Tarjolla on tietoiskuja, demoja, lukudraamoja sekä näytelmäkirjailijoiden ajattelua avaavia keskusteluja. UNO julkaisee tapahtumassa viisi ansiokasta näytelmää sisältävän Uuden näytelmän antologian. Tapahtumaan kuuluu myös yhteistyössä Teatterin tiedotuskeskus TINFOn kanssa järjestettävä tilaisuus Teatterikesän kansainväliselle ammattilaisyleisölle.

Tapahtuma käynnistyy torstaina 9.8. UNOn tiedotustilaisuudella, jonka jälkeen on mahdollisuus kuulla otteita kirjoittajaohjelmissa vuosien 2017–2018 ajan kehitellyistä, vielä keskeneräisistä näytelmäteksteistä. Perjantain 10.8. ohjelma kiertyy UNOn tuoreen antologian ympärille. Päivä alkaa kirjan julkaisutilaisuudella, jonka jälkeen kuullaan kolmesta antologian näytelmästä lukudraamat ja keskustellaan tekstien kirjoittajien kanssa. Lisää lukudraamaa on luvassa myös tapahtuman päätöspäivänä la 11.8., jolloin yleisöllä on mahdollisuus tutustua yhteen antologian näytelmistä englanninkielisenä lukudraamaversiona. Tapahtuma järjestetään Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa (to-pe) ja Työväentalon Demoteatterissa (la).

Uuden näytelmän tapahtuman kaikki tilaisuudet ovat yleisölle avoimia ja pääsymaksuttomia. Lukudraamoihin tarvitaan maksuton pääsylippu, jonka voi varata ennakkoon Teatterikesän lipunmyynnistä.

Tutustu tapahtumaan tarkemmin UNOn kotisivuilla.

ENNAKKOVARAUKSET LUKUDRAAMOIHIN:
Teatterikesän lipunmyynti
Tullikamarin aukio 2, 2. krs, Tampere
p. (03) 223 1066

 

<< Takaisin