TelttaLab tuo festivaalitunnelman G Livelabiin

11.5.2021

Teatterikesän Ohjelmateltta muuttaa Keskustorilta G Livelabiin ja kantaa nyt nimeä TelttaLab. Pienimuotoisia teatteriesityksiä, impromusiikin ihmeitä, stand upia ja monipuolista musiikkia nähdään G Livelabissa 3.–7. elokuuta. 

Ohjelmiston avaa itseoikeutetusti Kaj Chydenius Jotain laulamatta jäi -konsertissa tiistaina 3.8. yhdessä Kai Hyttisen ja Taru Nymanin kanssa. Avajaisillan toisessa konsertissa Totuus ja valhe kuullaan Vladimir Vysotskin kuolemattomia lauluja Martti SuosalonNora RaikamonJarkko LahdenKiureli Sammallahden ja Valtteri Bruunin esittäminä.

Keskiviikkona 4.8. improteatterin ammattilaiset Stella Polaris ja Snorkkeli vievät yleisön musiikkimatkalle Impromusiikin illassa, ja illan toinen esitys, Kepeä elämäni, kertoo näyttelijä Miiko Toiviaisen, omakohtaisen näkökulman transihmisyyteen.

Tapahtumien yönä torstaina 5.8. G Livelabin lavalle nousee Minja Koski, artisti M, jonka elektronis-akustisen säestyksen täydentää jousikvartetti Lumos. Illalla Teltassa päästään nauttimaan maailmanmusiikista, kun Jaakko Laitinen ja Väärä raha ottaa kutkuttavine sovituksineen estradin haltuun.

Milana Misic tarjoilee perjantaina 6.8. elämänmakuisia tarinoita ja ikimuistoisia iskelmiä 50-luvulta Lailan laulut -konsertissa, jossa kuullaan Misicin äidin Laila Kinnusen lauluja. Samana iltana TelttaLabin estradilla Sirpale eilistä -konsertissa soivat Anna-Mari Kähärän upeat sävellykset, joihin tarttuvat Susanna HaavistoEssi WuorelaReetta Ristimäki ja Pirjo Aittomäki.

Lauantaina 7.8. TelttaLabissa nähdään Hanna Vahtikarin monologi Kuin raivo äiti, ja TelttaLabin festivaaliviikon huipentaa Jukka Lindströmin stand up -show Välihuuto – henkilökohtainen ja hauska yhteenveto populismin, setämiesten ja ilmastoahdistuksen aikakaudesta.

Tutustu esitystarjontaan tarkemmin täällä. Lipunmyynti käynnistyy rajoitetuin katsomoin. Lippuja myyvät Lippupiste ja Teatterikesän oma lipunmyynti.

<< Takaisin