Teatterikesän hallituksen uusi puheenjohtaja on Reino Bragge

1.2.2018

Tampereen Teatterikesän hallitus on järjestäytymiskokouksessaan 31.1.2018 valinnut puheenjohtajakseen Tampereen Teatterin johtajan Reino Braggen. Bragge on järjestyksessään kuudes Teatterikesän hallituksen puheenjohtaja. Varapuheenjohtajaksi valittiin Tampereen Työväen Teatterin johtaja Maarit Pyökäri.

Festivaalin hallitukseen kuuluvat edellä mainittujen lisäksi jäsenjärjestöjen edustajina Pauliina Hulkko, Panu Raipia ja Pentti Helin. Tampereen kaupunginhallituksen nimeämät edustajat ovat Mikko Närhi, Jarmo Puskala, Irja Tulonen, Joni Lehtimäki sekä uusina jäseninä Aku-Paulus Sajakorpi ja Jussi Kareinen.

Teatterikesä viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlia – pääohjelmisto julkistetaan toukokuun alussa

Vuonna 1968 perustettu Tampereen Teatterikesä viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlia, festivaali järjestetään 6.–12. elokuuta. Pääohjelmiston suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Esitysvalinnoista vastaa taiteellinen johtoryhmä, Miko Jaakkola, Hilkka-Liisa Iivanainen ja Aleksis Meaney, yhdessä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin kanssa. Pääohjelmisto julkistetaan tiedotustilaisuudessa 4. toukokuuta. Samalla julkistetaan myös Keskustorilla sijaitsevan Ohjelmateltan esitykset.

Teatterikesän oheisohjelmistot julkistetaan kesän mittaan. Ilmoittautumiset OFF Tampere -ohjelmistoon ja Tapahtumien Yöhön alkavat huhtikuun lopulla.

 

 

<< Takaisin