Tampereen Teatterikesä keräsi lähes 90 000 kävijää vuonna 2019

12.8.2019

Kiitos kaikillePohjoismaiden suurin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä kokosi viime viikolla lähes 90 000 kävijää. Luvussa ovat mukana kaikki festivaalin ohjelmistot ja tapahtumat, myös yli 40 000 katsojaa keränneet OFF-ohjelmistot sekä lähes 30 000 vierailijaa kerännyt Tapahtumien Yö.

– Saavutimme katsojatavoitteet erinomaisesti. Olemme todella iloisia, että teatterilla ja Teatterikesä-festivaalilla tuntuu edelleen olevan vahva asema kulttuuritarjonnan joukossa. Se pärjää hyvin maailmanluokan rock-konserteille ja lukuisille muille tapahtumille. Suuri kiitos kuulukin kaikille festivaalivieraille, yhteistyökumppaneille ja tukijoille, toteaa Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl.

Pääohjelmiston maksulliset esitykset houkuttelivat yhteensä 8 461 katsojaa. Ohjelmistossa nähtiin 37 näytöstä, joista loppuunmyytyjä oli 14, joukossa muun muassa Q-teatterin Medusan huone, Teatteri Jurkan Nora, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun N.E.G.R.O. sekä Tampereen yliopiston, Tampereen konservatorion ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteistuotanto Hair.

Eniten katsojia Pääohjelmistossa keräsi australialainen Hot Brown Honey, joka esiintyi Tampere-talon suuressa salissa kahdesti. Esityksen näki yhteensä 1 518 katsojaa. Seuraaville sijoille kapusivat Medusan huone 772 katsojalla sekä Milo Raun ohjaus La Reprise 770 katsojalla. Pääohjelmiston ilmainen katuteatteriesitys Stories in the City kokosi yleisöä kuuteen näytökseen arviolta 1 250 henkilöä.

Musiikkipitoinen Ohjelmateltta vietti tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan. Tampereen keskustorilla sijaitseva festivaalin maamerkki keräsi kaikkiaan 1 985 katsojaa. Ohjelmateltan esityksiä oli viikon aikana kaikkiaan kymmenen, näistä viisi oli loppuunmyyty.

Finland Festivals julkaisee loppuvuodesta kattavasti kotimaisten festivaalien tilastot ja kokonaiskävijämäärät – mukana ovat myös Teatterikesän tarkemmat kävijätilastot.

Tampereen Teatterikesä järjestetään seuraavan kerran 3.–9. elokuuta 2020.

<< Takaisin