1.8.2019

Tampere toimii 5.–11. elokuuta Pohjoismaiden suurimman teatterifestivaalin näyttämönä

Elokuun 5. päivä käynnistyvä Tampereen Teatterikesä kokoaa festivaaliviikon aikana Suomen teatteripääkaupunkiin kymmenissä tuhansissa laskettavan yleisön, joka jalkautuu viiden eri ohjelmistokokonaisuuden satoihin tapahtumiin. Oletko valinnut jo omasi?


Pohjoismaiden suurin teatterifestivaali Tampereen Teatterikesä järjestetään 5.–11. elokuuta. Vuonna 1968 perustetun festivaalin teema on tänä vuonna rohkeus. Pääohjelmistossa on mukana yhteensä 19 produktiota, jotka haastavat näennäisen tasapainon, murtavat normit ja kirjoittavat historiaa uudestaan. 

Pääohjelmiston lisäksi festivaalikokonaisuuteen kuuluvat lisäksi 20-vuotisjuhliaan viettävä Ohjelmateltta, fringe-ohjelmisto OFF Tampere, Hotelli Tammerin kanssa yhteistyössä toteutettava Tammerin taikaa sekä Tampereen kadut ja puistot torstaina 8.8. valtaava Tapahtumien Yö. Festivaaliviikon aikana nähdään satoja esityksiä ja tapahtumia, joista valtaosa on myös ilmaisia. Kaiken kattavan tiedon ohjelmistoista löydät verkkosivuiltamme Ohjelmisto-valikosta.

Teatterikesän avajaisia vietetään Laikunlavalla tiistaina 6.8. alkaen klo 12. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme. Avajaisissa nähdään otteita festivaalin ohjelmistoista, ja tilaisuuden juontaa näyttelijä Elisa Piispanen. Laikunlavalta voi avajaisten jälkeen siirtyä seuraamaan kulttuuritalo Laikun edustalla klo 13.15 alkavaan Stories in the City -katuteatteriesitykseen, jonka tarjoaa kanadalais-suomalainen duo Les Dudes.

 

 

<< Takaisin

Tampere toimii 5.–11. elokuuta Pohjoismaiden suurimman teatterifestivaalin näyttämönä