Shadow on tarina ihmisyydestä, tekoälystä ja pieleen menneestä kokouksesta

18.7.2023

Australialainen, kansainvälistä tunnustusta saanut Back To Back Theatre on ammattilaisteatteri, jonka kokoonpano koostuu vammaisista näyttelijöistä. Viimeisen 30 vuoden aikana teatteri on kyseenalaistanut teatteritaiteelle asetettujen mahdollisuuksien rajoja ja haastanut näkemyksiä siitä, miten näemme itsemme ja muut. Australian Geelongissa sijaitseva teatteri on voittanut historiansa aikana useita kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja esityksillään.

Tänä vuonna Back to Back -teatterin kokopitkä debyyttielokuva on osa Tampereen Teatterikesän pääohjelmistoa. Shadow (2022) on mustan huumorin sävyttämä 56-minuuttinen elokuva, jonka päähenkilöinä ovat Simon, Scott ja Sarah, kolme kehitysvammaista aktivistia. Elokuvassa he järjestävät kaupungintalolla kokouksen, jossa on tarkoitus pohtia tekoälyn vaikutuksia tulevaisuudessa. Kohteliaana alkanut keskustelu ajautuu nopeasti kaaokseen.

Elokuvan ohjaaja Bruce Gladwin toteaa elokuvaa tehdessä, että tuotantotiimi halusi ymmärtää paremmin yksilön ja yhteisön vastuuta päätöksenteossa. Hän kertoo myös, että on tärkeää kyseenalaistaa keinoja, joilla päästään yksimielisyyteen yhteiskunnan hyväksi tehtävissä päätöksissä.

 

Shadow-elokuvan työryhmää elokuvan kuvauksissa.

Kuva: Tao Weis

 

Teatteriesityksestä kokopitkäksi elokuvaksi

Shadow-elokuvan tarina alkaa vuodesta 2020, jolloin Back to Back -teatterin kiireinen kiertueaikataulu jouduttiin keskeyttämään pandemiasta johtuneiden maailmanlaajuisten rajoitusten takia. Lokakuussa 2020 teatteri pystyi priorisoimaan Shadow-elokuvan tuotannon. Elokuva pohjautuu Back to Back -teatterin palkintoja kahmineeseen teatteriesitykseen The Shadow Whose Prey The Hunter Becomes (2019). Shadow-elokuvan tuotanto mahdollisti palkallisia harjoitteluja vammaisille. Tehtävänkuvaan kuuluivat työt sekä kameran edessä että takana, ja harjoittelijat työskentelivät yhdessä ammattilaistiimin kanssa.

Vuoden 2020 puolivälissä Back to Back -teatteri ilmoitti etsivänsä vammaisia henkilöitä, jotka olisivat kiinnostuneet tai joilla olisi kokemusta elokuvan kuvauksissa toimimisesta. Teatteri sai yhteensä 40 harjoitteluhakemusta eri puolilta Australiaa. Shadow-elokuvan tuottaja, Alice Fleming, kertoo, että harjoitteluprosessin ensimmäisessä vaiheessa keskusteltiin jokaisen elokuvatuotannosta kiinnostuneen hakijan kanssa. Keskustelussa käytiin läpi hakijan mielenkiinnon kohteita, aikaisempia kokemuksia, mahdollisia rajoitteita sekä mitä tiimi voisi tehdä rajoitteiden poistamiseksi.

– Emme halunneet olettaa, mikä olisi parasta yhdellekään harjoitteluun hakevalle henkilölle. Se oli oppimiskokemus myös meille. Joskus oli masentavaa kuulla rajoitteista, jotka estivät osallistumasta ja hankaloittivat tulevaisuuden polkuja etenkin sellaisten henkilöiden kohdalla, joilla oli jo merkittävää kokemusta elokuvan kuvauksista, Fleming sanoo.

Flemingin mukaan harjoitteluprosessin seuraavassa vaiheessa tavoitteena oli muodostaa harjoittelijoiden ympärille tiimi, joka olisi harjoittelijoiden tukena ja auttaisi luomaan oppimiskokemuksiin kannustavaa ilmapiiriä.

Elokuvan kolme viikkoa kestäneet kuvaukset järjestettiin joulukuussa 2020 Geelongissa ja sen lähialueilla. Yksi Shadow-elokuvan tiimin jäsenistä on tuotannonohjaaja ja harjoittelijoiden mentori John Cumming, joka toimi kahden kameratiimin tukena. Cumming kuvailee, että hänen roolinsa oli auttaa harjoittelijoita perehtymään kuvauksissa käytettäviin kameroihin. Hänen mukaansa oppiminen tapahtui ennakkoon järjestettyjen workshop-tapaamisten sijaan enemmän käytännön harjoittelun kautta.

– Hyvin nopeasti kävi ilmi, että kannattaa vain aloittaa kameroiden käyttäminen, Cumming kertoo.

Elokuvan käsikirjoituksen ovat tehneet Michael Chan, Mark Deans, Bruce Gladwin, Simon Laherty, Sarah Mainwaring, Scott Price ja Sonia Tauben. Gladwin kertoo, että elokuvaa on työstetty jatkuvan keskustelun ja improvisaation kautta, minkä vuoksi esiintyjät ovat myös käsikirjoittajia. Näyttelijäkokoonpanoon kuuluvat Mark Deans, Simon Laherty, Sarah Mainwaring, Scott Price, Breanna Deleo, Belinda McClory ja Brian Lipson.

Teos on sovitettu elokuvaksi tiiviissä yhteistyössä työryhmän ja käsikirjoitusasiantuntijoiden, Madeline Stuart, Louise Gough ja Melissa Reeves, kanssa. Shadow sai apurahoitusta Australian hallituksen sosiaaliministeriöltä ja Geelongin kaupungin taide- ja kulttuuriosaston Arts Industry Commissions -ohjelman kautta, joka on yhteistyössä UNESCOn Creative City of Design -projektin kanssa.

Shadow on osa Tampereen Teatterikesän 2023 pääohjelmistoa. Elokuvan esityskieli on englanti ja tekstitykset ovat suomeksi sekä englanniksi. Ikäsuositus on 15 vuotta. Elokuvanäytöksen jälkeen järjestetään suomenkielinen paneelikeskustelu esityspaikassa.

 

Shadow esitetään Pakkahuoneella torstaina 10.8. klo 19.00 sekä 11.8. klo 16.00. Osta liput täältä.

 

Artikkelin lähteet:

theshadowfilm.com

backtobacktheatre.com

 

Teksti: Mirja Nurminen

<< Takaisin