20.6.2016

Ruusu Haarla avaa yksityistä

 

Jos hirveästi toitotetaan, että joku aihe on liian yksityinen tai tylsä, niin heti alkaa kiinnostaa, miksi ihmiset sanovat niin tai mitä he haluavat peittää”, toteaa toista kertaa Tampereen Teatterikesään saapuva, vastavalmistunut ohjaaja Ruusu Haarla. Hän luo yksityisistä tarinoista ja tarkoista havainnoista kaikkia kiinnostaa taidetta ja on matkalla kohti teatterimaailman kärkeä.

Viime vuonna Teatterikesässä nähtiin Ruusu Haarlan ohjaus Traumaruumis, joka tarkasteli lasten vaikeaa suhdetta vanhempiin. Tänä vuonna esitettävä, Haarlan uusin näytelmä RUSKA – Rakkauden kuva haluaa lopullisesti hellittää menneisyyden haamuista. Näytelmä käsittelee oman elämän keskiöön pääsemistä ja sen pääroolin ottamista. Samoin tänä keväänä Teatterikorkeakoulusta valmistunut Haarla on löytämässä oman paikkansa teatterimaailmassa.

Mikään teatterinoviisi Haarla ei ole. 10-vuotiaana aloitettu teatteriharrastus vei Haarlan jo 17-vuotiaana Helsingin Ylioppilasteatterin näyttelijäksi isosisko Seidi Haarlan jalanjäljissä. Pian myös käsikirjoittaminen ja ohjaaminen alkoivat kiinnostaa, ja Haarla harjoitti siipiään Ylioppilasteatterin suojissa. Ohjaajaksi Haarla alkoi opiskella, kun hän huomasi kokevansa tarvetta hallita näytelmän kokonaisuutta ja vaikuttaa siihen, mitä näytelmällä todella halutaan sanoa. Ennen kaikkea se oli halua vaikuttaa.

Lopputuloksena on syntynyt kaksi henkilökohtaisesta ammentavaa, teatterialan ammattilaisten ylistämää näytelmää. Näytelmien yksityiskohdat kauhistuttavat ja naurattavat mutta niiden teemoissa on jotain hyvin yleismaailmallista, jotain johon yleisö herkästi samaistuu. Onhan aiheena perhe ja sen vaikutus ihmiseen.

Kun kirjoitat ja ohjaat näytelmiä, lähipiirisi lisäksi havainnoit koko ajan myös itseäsi ja omaa elämääsi. Kuinka paljon saamme tietää itse Ruusu Haarlasta töidesi kautta?

– Molemmat Traumaruumis, jonka tein siskoni Seidi Haarlan kanssa, ja RUSKA ovat ehdottomasti opettaneet myös itsestäni. RUSKAssakin on tällainen omaelämäkerrallinen lukuvihje. Vaikka toki kaikki ei ole omasta elämästäni, niin on näytelmä hyvin henkilökohtainen. Varsinkin RUSKAn käsikirjoitusprosessiin kuului elimellisesti se, että kävin läpi sitä, mitä ajattelen ja tunnen. Kirjoittaessa ymmärsin koko ajan enemmän omasta perheestäni ja historiastani ja siitä, miten todella koen jotkut asiat. Kun itsereflektiivisyys on ihmiselle ominaista, sillä voi päästä tosi syvälle, ehkä jopa paremmin kuin, jos yrittäisi hakea materiaalia vain itsensä ulkopuolelta. Ohjaustilanteessa sitä taas keskittyy enemmän siihen, mitä näyttelijä tai katsoja saa tekstistä ja työstä irti.

Miksi tällainen omakohtaisen kokemuksen käsittely on tärkeää?

– Ihmisen yksityisyyden avaaminen voi olla tosi antoisaa, koska monelle se on tosi vaikeaa ja jopa häpeällistä. Kaltaiseni ihminen, jonka häpeäkynnys on aika matala, voi avata muille ihmisille asioita, jotka he ovat laittaneet syrjään. Sekä taiteessa että kulttuurissamme on totuttu ajattelemaan, että tällaiset perheen sisällä tapahtuvat asiat ovat yksityisiä, banaaleja tai vähemmän tärkeitä, sillä me haluamme suojella läheisiämme ja elämänpiiriämme.

 Minulla on sellainen luonne, että helposti provosoidun kielloista ja säännöistä. Jos hirveästi toitotetaan, että joku aihe on liian yksityinen tai tylsä, niin heti alkaa kiinnostaa, miksi ihmiset sanovat niin tai mitä he haluavat peittää. Jotkut ovat sitä mieltä, että perhe on loppuun kaluttu aihe, ja tämä jos mikä on mielestäni aika provosoiva ja jopa kiihottava väite – ja mitä kaikkea sinne alueelle saakaan väitteen varjolla haudattua. Yksityisen avaaminen on tärkeää, koska sitä itsesuojelusyistä niin paljon vältellään.

Ensimmäiset kaksi näytelmääsi muodostavat temaattisen jatkumon. Traumaruumis yritti ratkaista, kuinka selvitä hengissä vanhemmistaan, ja RUSKA kysyy, kuinka rakastaa kaiken tämän keskellä. Miten tarina jatkuu seuraavaksi?

– Samat teemat jatkavat varmasti elämäänsä tulevaisuudessakin. Ne laajenevat niin lavealle, että varmasti jossain muodossa tarina jatkuu. Yksi kiinnostava suunta, mistä jatkaa Traumaruumiin ja RUSKAn jälkeen, olisi kysyä, mitä sitten tapahtuu, kun on sotinut verisen sodan vanhempiensa kanssa. Mitä jää jäljelle? Mitä arvoja on jäljellä vaikeiden, rikkinäisten perhe- ja sukulaissuhteiden aiheuttaman tuhon jälkeen?

Vaikka kuinka yrittäisin kohdata itse näitä asioita, todennäköisesti tietyt sukupolvien jatkumot elävät vielä minunkin jälkeeni. Jos mahdolliset tulevat lapseni kirjoittavat minusta myöhemmin näytelmiä, voi olla, että törmään vielä samoihin asioihin, mistä olen itsekin kirjoittanut – toivottavasti vähän lievemmässä muodossa. Kuitenkin sanoisin, että kirjoittakaa mitä kirjoitatte. Se on lasten oikeus. Taide on korvike elämälle, mutta oikeutettu lohtu.

Entä kuinka sinun oma tarinasi jatkuu?

– Ensi vuodeksi olen saanut Suomen Kulttuurirahaston apurahan, jonka turvin jatkan kirjoittamista. Joitain näytelmäideoita, joita alan työstää, on jo, muttei vielä sovittuja tuotantoja. Olisi myös hauska sovittaa joitain näytelmiä, mahdollisesti klassikoita, niin ei tarvitsisi aina kirjoittaa näytelmiä alusta alkaen, mikä on aika raskasta. Esimerkiksi Minna Canthin proosa kiinnostaa tällä hetkellä.

Paineita tulevasta en ole ottanut, mutta tietysti toivon saavani työtarjouksia. Vielä ihan vähän aikaa sitten Teatterikorkeakoulusta valmistuneet kuorittiin töihin ihan kyselemättä, mutta viime vuodet ovat olleet valmistuneille haastavia. Vaikka saisi ylistystä ja näkyvyyttä, se ei valitettavasti tarkoita, että työllistyisi.

Lyhyesti – Mitä tulevaisuus teatterissa tuo tullessaan?

Nyt kesällä aion… lomailla ja yrittää vältellä teatteria niin hyvin kuin freelancer-taiteilija pystyy.

Lähiaikojen suunnitelmissa on… viettää apurahataiteilijan ja tuoreen maisterin elämää. Syksyllä täytyy aloittaa jujutsu, että saa vastapainoa kirjoittamiselle.

Tulevaisuudessa haaveilen, että… saisin tehdä monipuolisesti eri taiteenalojen töitä.

Jos vain voisin, niin… tekisin muutaman kaverini kanssa feministisen toimintaelokuvan. Ja tietysti voinkin.

 

RUSKA – Rakkauden kuva Tullikamarin Pakkahuoneella maanantaina 1.8. klo 19.00 ja tiistaina 2.8. klo 17.00 (esityskieli suomi, ikäsuositus 16+) Lue lisää.

 

– Maiju Mäkipörhölä

<< Takaisin

Ruusu Haarla avaa yksityistä