Pirkanmaa on siirtynyt koronatilanteessa perustasolle – etenemme maltillisesti kohti elokuuta

11.6.2021

Pirkanmaa on siirtynyt tällä viikolla (vkolla 23) koronatilanteessa perustasolle. Toivottavasti hyvä suunta jatkuu koko kesän. Perustasolle siirryttäessä aluehallintovirasto on ottanut kantaa kokoontumisrajoituksiin, joita on nyt kesäkuun osalta purettu. Avi tarkastelee tilannetta joka päivä, ja pienikin muutos huonompaan suuntaan voi aiheuttaa tiukkoja toimia ja rajoituksiin palaamista. Seuraillaan siis tilannetta ja edetään viikko kerrallaan kohti elokuuta.

Vaikka rajoituksia nyt puretaan, on hyvä pitää mielessä, että perusturvallisuusseikat eivät muutu: mm. hyvä käsihygienia, riittävät etäisyydet ja pintojen puhtaus ovat edelleen tärkeitä, ja näistä myös Teatterikesä pitää huolen. Mennään siis maltillisesti kohti elokuuta – valosta nauttien!

<< Takaisin