Päivitys: Festivaalin valmistelut poikkeustilanteen vallitessa

2.4.2020

Maailma on valtavassa myllerryksessä tällä hetkellä ja epävarmuutta ja huolta on paljon ilmassa. Etenemme myös festivaalityössä päivä ja viikko kerrallaan: seuraamme tarkoin viranomaisten linjauksia koskien koronavirustilannetta ja toimimme annettujen määräysten mukaisesti. Toistaiseksi tavoitteena on järjestää Teatterikesä tuttuun tapaan elokuussa, 3.–9.8.2020. Tiedotamme mahdollisista muutoksista kevään edetessä.

Perinteisesti Pääohjelmiston ja Ohjelmateltan esitykset on julkistettu heti toukokuun alussa, mutta poikkeustilanteesta johtuen esitykset julkistetaan ja lipunmyynti käynnistyy tämänhetkisten suunnitelmien mukaan toukokuun lopulla. Ilmoitamme tarkemmasta ajankohdasta, kun se varmistuu.

Koronatilanne on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan suuresti meidän kaikkien elämään. Toivotamme kaikille voimia sekä luottamusta siihen, että kohtaamme jälleen – myös esittävän taiteen parissa.

<< Takaisin