Päivityksiä Tapahtumien Yön ohjelmistoon

8.8.2018

Tapahtumien Yön ohjelmistoon on tullut muutoksia ja tapahtumia on tullut myös lisää. Tarkat tiedot tapahtumista ja esityksistä löytyvät aina Tapahtumien Yön nettisivuilta.

Galleria Rajatilalla pääsee nauttimaan elävästä musiikista ja vegaanisesta ruoasta pikkurahalla. Ilta huipentuu Rajatilan jatkoklubiin Kulttuurikeskus Maanalaisessa, missä esiintyy Cyril Awakens. Galleria Rongalla puolestaan on esillä Svetlana Ruohon taidenäyttely ja iltapäivällä itse taiteilija maalaa gallerian edessä.

Kohtaamispaikka Mukanan taidetyöpajapäivä pitää sisällää muun muassa maalaamista, ploggaamista ja ystävyysrannekkeiden solmimista.

Kurpitsatalo tarjoaa tunnelmallisen kahvilan lisäksi myös muun muassa musiikkia, runoja, tanssia ja kuvataidetta. Näsinpuistossa illalla nähtävä tuliryhmä Flamma vierailee myös Kurpitsatalolla!

Deli 1909 & Wine barissa Elokuvakerho Monroen Valokino esittää suomalaisia lyhytelokuvia. Monroe esittää Risto Jarva -seuran Tervanpoltosta Rock'y VI:een – Itsenäisen Suomen lyhytelokuvia -juhlasarjan.

Kannattaa muistaa myös Tampereen Ylioppilasteatterin hyytävä musikaali Zombeja!. OFF Tampereenkin ohjelmistoon kuuluva musikaali on riehakas kauhukomedia, jossa zombie-genre ja musikaalikerronta kietoutuvat yhdeksi herkullisen veriseksi sopaksi.

 

Muutoksia aiemmin ilmoitettuun

Muutamien tapahtumien sijainti on muuttunut. Tänä vuonna Vegaaniliiton kahvila Yön Sävel on siirtynyt Laikunlavan läheisyyteen. Kahvilan teemaksi on tällä kertaa valikoitunut kansainvälinen ruoka. Puistossa nauttimisen lisäksi ruokia saa ostaa mukaankin! Myös Eläinoikeuspuolueen teltta siirtyy Pyynikin kirkkopuistosta Laikunlavan läheisyyteen.

Tanssiteatteri TanssiBoxin Mars matkaan – avaruusseikkailu aurinkokuntamme laidalle ja takaisin -esitys nähdään ensiksi Pääkirjasto Metson satuhuoneessa ja myöhemmin päivällä Tallipihan ulkolavalla.

Tampere Roller Derby järjestää näytösotteluiden sijaan Roller Discon, eli kaikki pääsevät kokeilemaan varusteita ja luistelua. Ratinan kauppakeskuksen ulkopuolella olevalla aukiolla saa nauttia autenttisesta discomeiningistä DJ:n tahtiin!

<< Takaisin