Muu ohjelmisto kutsuu kohtaamisiin ja keskusteluihin

15.6.2019

Teatterikesän aikana on tarjolla oheisohjelmaa alan ammattilaisille ja muille teatterista laajemmin kiinnostuneille.

Suomen Teatterit ry:n, Teatteri- ja mediatyöntekijät ry:n sekä Teatterin Tiedotuskeskuksen Mahdollisuuksien tasa-arvo -seminaarissa paneudutaan teatterialan tasa-arvon toteutumisen esteisiin ja haasteisiin perjantaina 9. elokuuta.

Drama Queen Oy järjestää avoimet lukuharjoitukset ja keskustelutilaisuuden marraskuussa ensi-iltansa saavan Sokea Piste -jännitysnäytelmän tiimoilta tiistaina 6. elokuuta. Keskustelun keskiössä ovat esityksen teemat, kuten narsismi ja näkövammaisuus.

Museokeskus Vapriikissa kesäkuussa avattu Teatterikaupunki-näyttely esittelee Tampereen teatterihistoriaa myös festivaaliviikolla. Torstaina 8. elokuuta Teatterikaupungin rinnalle nousee Tampereen Popteatterin vuoden 1969 Hair-musikaaliin keskittynyt lisänäyttely, jonka avajaisia juhlistetaan kaikille avoimella tilaisuudella.

Lisäksi yleisötyöntekijät kohtaavat jo perinteeksi muodostuneessa Teatterikesän tapaamisessaan perjantaina 9. elokuuta. Esittävien taiteiden ammattilaisille on suunnattu myös Axis Syllabus -praktiikkaan keskittynyt intensiivikurssi 5.– 9. elokuuta. 

<< Takaisin