Muodonmuutos fyysisen teatterin keinoin

5.8.2016

Svenska Teaternin Förvandlingen on ohjaaja Carl Knifin ensimmäinen taidonnäyte teatteriohjaajan roolissa. Teatterikesän perjantain tiedotustilaisuuden videotervehdyksessä Knif kertoo, kuinka Franz Kafkan novelliin perustuva esitys on ollut hänelle temaattisesti puhutteleva. Tekstin aiheet koskettavat Knifiä itseään, ja hän kokeekin samaistumisen tekstiin tärkeäksi. Novelli hyönteiseksi muuttuvasta miehestä ja hänen perheensä reaktioista käsittelee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden pelkoa sekä sairautta ja häpeää.

Knif lumoutui Kafkan tekstistä ja sen kerroksellisuudesta jo teininä, mutta ajatus omasta produktiosta syntyi vasta hänen nähtyään tekstiin perustuvan näytelmän. Svenska Teaternin ja dramaturgi Christoffer Mellgrenin mukaantulosta oli apua Knifille, jolla ei ollut kokemusta tekstin tuomisesta näyttämölle. Koska taidemuoto oli oman tanssiryhmän omistavalle Knifille uusi, hän piti teoksen työstämisessä mukana tutut tavat, joita hän käyttää tanssijoidensa kanssa. Näyttelijöiden – joista neljä on Svenska Teaternista ja yksi freelance-tanssija – kanssa hän keskittyi kehoon, tilaan, katseeseen ja hengitykseen. Lopulta sopiva kehonkieli ja tilankäyttö saivat uusia, jopa outojakin nyansseja, kun kehon rytmi yhdistyi tekstin rytmin kanssa.

Ongelmana oli kuitenkin löytää Kafkan tekstistä punainen lanka, joten näyttämöllepano tehtiin mahdollisimman yksinkertaistaen ja konkreettisesti. Tällöin tilaa jäi tanssille ja fyysiselle ilmaisulle. Tarinassa keskityttiin tekstin päähenkilön sijaan kuitenkin hyönteiseksi muuttuvan Gregorin siskoon, Greteen, jonka 'muodonmuutosta' seurataan. Teatterikesän taiteellisen johtoryhmän Milja Sarkolakin totesi tiedotustilaisuudessa, että teoksen sisältö on yksityiskohtaisessa koreografiassa ja sen nyansseissa sekä visuaalisuudessa. Esitys on hyvin tanssillinen ja vaikuttava, kuten tanssitaiteilija, koreografi ja Helsinki Dance Companyn taiteellinen johtaja Jyrki Karttunenkin sen toteaa:

”Esitys, joka on samaan aikaan sekä klassinen että täysin omanlaisensa. Olin Carl Knifin työstä sanattoman ylpeä nähtyäni sen viime keväänä – kokonaisvaltaista näyttämötaidetta sen varsinaisessa merkityksessä.”

Förvandlingen Pakkahuoneella la 6.8. klo 19 ja su 7.8. klo 13 – lue lisää

– Katri Weckroth

<< Takaisin