Legendaarisen manselaisen äijäenergiaa ronskeina sovituksina

14.7.2016

 

Vaihtoehtona oli, että konsertoin kaikki biisit soolona flyygelin kera tai että otan mukaan kaikki ne ihmiset, jotka ovat innostuneet Lauri Viita -konseptistani tai tavastani kouria biisejä uuteen uskoon.” Lopputulos on, että kapellimestari, säveltäjä-muusikko Eeva Konnun Ohjelmatelttaan tuoma kokoonpano on teatterimaisen suuri.

Musiikkiesitys Eeva Kontu feat. Lauri Viita on sekoitus rokkikeikkaa, kamarimusiikkikonserttia ja teatterilavojen musikaaleja. Flyygelin takana soittavan ja laulavan Eeva Konnun lisäksi lavalta löytyy soittimia huilusta ja jousisoittimista kokonaiseen rock-bändiin, jossa soittajina ovat Konnun luottomuusikot. Vieraileviksi artisteiksi on saatu upeita laulajia, kuten popsopraano Nina Tapio ja musikaalimaailman tähdet Jukka Nylund ja Petra Karjalainen. Yllätyksiäkin saattaa olla luvassa.

”Muusikot on helppo kutsua lavalle, koska innostus heidän puoleltaan on niin välitöntä. Minkä takia en ottaisi lavalle kaikkia mahtavia artisteja, jotka haluavat tulla mukaan? Olen ollut Teltassa usein kuuntelemassa enemmän tai vähemmän piano ja ihmisääni -iltoja. Tällä kertaa ajattelin laittaa enemmän instrumentteja Telttaan, kun on näin monta hyvin keskenään viihtyvää muusikkoa tarjolla. On mahtavaa, että saan nämä Suomen huiput laulamaan omia sävellyksiäni.”

Lavalla on toki vielä yksi tamperelainen suuruus – nimittäin Lauri Viita. Vaikka Konnun mukaan esityksen nimessä on aimo annos huumoria ja ironiaa, on Viidan läsnäolo teoksessa merkittävä. Valtaosa esityksessä kuultavista kappaleista on Konnun sävellyksiä tamperelaisen runoilijalegendan teksteihin.

Kirjailija rokkikukkona tunkiolla

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta kirjailija ja runoilija Lauri Viidan syntymästä. Kirjailijan tekstit ovat olleet työn alla Tampereen Työväen Teatterissa työskentelevällä Konnulla syksyllä ensi-iltansa saavan musikaalin Lauri Viita 1949:n vuoksi. Tästä taustasta ponnistaa myös Ohjelmatelttaan räätälöity esitys. Teatterikesässä nähtävässä esityksessä säveltäjän lähestymistapa on kuitenkin erilainen. Nyt Kontu haluaa rinnastaa Viidan suoraan suomalaisiin – varsinkin tamperelaisiin – miehisiin rock-ikoneihin.

”Sovittaessani Lauri Viidan testosteronia uhkuvia runoja, olen löytänyt niistä yhtymäkohtia esimerkiksi Martti Syrjän tai Pelle Miljoonan lyriikkaan. Minulle Lauri Viita on kokonaisuudessaan Tampere-ilmentymä sekä tosi miehinen – tosi äijä. Kuvittelin ensin Viidan sellaiseksi Pate Mustajärven näköiseksi kaveriksi. On kirjoitettu, että Lauri Viita oli oman aikansa rock-ikoni, kuin mikäkin rokkikukko. Kun hän tuli Tampereen asemalle, niin kaikki olivat, että ”Ooh, Lauri Viita!”

Viidan rinnalla Ohjelmateltassa kuullaan myös muita Mansen legendoja, kuten Eppu Normaalia, Popedaa ja Juice Leskistä.

”Ajattelin, että nyt on tuhannen taalan paikka vedellä rintarinnan Lauri Viitaa ja rock-lyriikkaa. Esityksessä runo- ja biisisovitukset tulevat käsi kädessä, ja musiikillinen maailma on mielestäni hyvin samankaltainen. Eppu Normaalia ja Popedaa on sovitettu lyriikka etunenässä.”

”Tämän illan ei ole tarkoitus olla vakava”

Vaikka Kontu käyttää runoilijasta sanoja ”legenda” ja ”ikoni”, suhtautuu hän Lauri Viidan teksteihin ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Hänen oma ikänsä ja persoonansa saavat myös näkyä sovituksissa.

”Olen aiemminkin sovittanut ronskilla kädellä ja kieli poskella rock-klassikoita, ja ne taipuvat aika helposti esimerkiksi sambaksi, jazziksi tai valssiksi. Samalla kädellä olen käsitellyt nyt Viidan runoja. Tahtoni on ollut se, että Lauri Viita olisi suoraviivaista ja ymmärrettävää modernia pop-iskelmää.”

Vahvan runoilijan rytmikkäät, usein riimitetyt runot muuntautuivat lyriikaksi yllättävän helposti. Esityksestä löytyy myös pari uutta pop-iskelmäbiisiä, joiden tekstit ovat ennen julkaisematonta Viitaa. Kappaleet perustuvat kirjailijan sodasta ja armeija-ajaltaan ensimmäiselle vaimolleen lähettämiin kirjeisiin, joita käsikirjoittaja Heikki Salo sai musikaalia varten suuren pinon. Sellaisenaan runomittaisista kirjeistä syntyi muutamaa sanaa vaihtamalla laululyriikkaa.

Säveltäjän mielestä kaikkein vaikeinta pop-muottiin oli muokata kuuluisia, jo useasti sovitettuja runoja, kuten Joki tai Alfhild. Nekin Kontu taivutti omaan tahtoonsa. Viitaa on totuttu esittämään hyvinkin vakavasti, mutta nuori tekijä halusi tehdä toisin.

”Ehkä tällaista kohta 35-vuotiasta soittajatyttöstä ne runot puhuttelevat eri keveyslevelillä kuin vakavampia esiintyjiä. Tämän illan ei ole tarkoitus olla vakava.”

Lauluista kohtauksiksi musikaalien tyyliin

Konnun teatteri- ja musikaalitausta näkyy esityksessä. Illan ohjelma ei koostu peräjälkeen esitetyistä kappaleista, vaan osaa biiseistään Kontu kuvaa kohtauksiksi. Niissä yhdistyvät monenlaiset tyylit, useiden artistien lyriikat sekä selkeä tarinallisuus.

”Jokunen laulu on itsessään kuin näytelmän kohtaus, kuten Lauri Viidan mielenmaisemaa kuvaava laulu kansalaissodan ajalta. Rinnalla on kirjeenkirjoittamiskohtaus, jonka olen yhdistellyt Eppu Normaalin biiseistä, kuten Tahroja paperilla ja Linnunradan laidalla. Mukana on myös Viidan runoista tai aforismeista koottu rakkaussikermä. Se on tanssilavakohtaus, jossa 18-vuotiaat koltiaiset kisailevat. Se toteutetaan rennosti Antti Tuisku -tyyliin, ja siinä on reggaeton-biittejä sekä päälle melodioita ja paljon laulamista.”

Selkeästi Konnun valitsema tyyli ei ole hillityimmästä päästä, vaan tunnelma on paikoin varsin vallaton. Musikaalitausta ja teatterimaisuus osaltaan selittävät, miksi lavalla nähdään niin paljon eri artisteja.

”Monet Ohjelmateltassa esitettävistä biiseistä on sävelletty Työväen Teatterin 12 näyttelijän joukolle, ja osa niistä vaatii esimerkiksi neliäänistä laulua. Siksi muun muassa Rajattoman mukana konsertoineet Nina Tapio ja Jukka Nylund ovat täydellisiä valintoja.”

Kontu on erityisen innostunut esiintymisestä Ohjelmateltassa – intiimissä tilassa Keskustorin hyörinän keskellä. Juuri Teltan tunnelmaa hän odottaa, ja hieman jännittääkin.

”Ohjelmateltta on älyttömän hieno paikka. Kun vertaa tavanomaisiin Keskustorin suurtelttoihin, Teatterikesän Teltassa saa ehkä jopa paremmin saman tunnelman, kun mennään vieri viereen pitkiin pöytiin istumaan. Olen todella innoissani – on mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton Lauri Viita uudessa kuorrutuksessaan saa!”

Eeva Kontu feat. Lauri Viita Ohjelmateltassa torstaina 4.8. klo 22.00 – lue lisää.

 

Maiju Mäkipörhölä

<< Takaisin