Kooste Teatterikesän tiedotustilaisuudesta 9.8.
10.8.2023
Teatterikesä järjesti tiedotustilaisuuden keskiviikkona 9.8. klo 9.30 alkaen ravintola Klubilla. Tilaisuudessa olivat läsnä Taija Helmisen, Hilkka-Liisa Iivanaisen ja Tanjalotta Räikän muodostama taiteellinen johtoryhmä sekä toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl.
Pääohjelmiston tekijöistä paikalla olivat ohjaaja Helka-Maria Kinnunen (Kirsikkapuisto, Kajaanin kaupunginteatteri), ohjaaja James Long (Lonely Lonely Oh So Lonely) sekä ohjaaja Seppo Honkonen ja näytelmäkirjailija Iira Halttunen (Ihan metsässä, Kouvolan Teatteri). Tekijät avasivat teostensa taustoja ja kertoivat Teatterikesässä nähtävistä esityksistään.
Pitkät jäähyväiset Kajaaniin
Tiedotustilaisuus avattiin Helka-Maria Kinnusen haastattelulla. Kinnusen ohjaama,
Kajaanin kaupunginteatterin Kirsikkapuisto on täynnä hyvästejä monella tapaa – näytelmä jäi Anton Tšehovin viimeiseksi, ja Teatterikesässä nähty Kirsikkapuisto Kinnusen viimeiseksi ohjaustyöksi Kajaanissa.
Liike on hyvin keskeisessä osassa esitystä, ja näyttelijöiden roolisuoritukset ovat hyvin fyysisiä läpi näytelmän. Kinnuselle liikkeellinen lähtökohta oli tapa tehdä klassikosta jotain uutta sekä Kajaaniin sopiva, sillä näyttämö jolle esitystä rakennettiin oli väestötila. Näyttämöllä ei nähdä sohvaryhmiä tai samovaareja, vaan kaiken keskiössä ovat portaat, laudoista rakentuva kartano ja itse näyttelijät.
Teemoiltaan esitys heijastuu Kinnusen mukaan nykyiseen yhteiskuntaamme vahvasti.
– Voisi ajatella, että koko näytelmä on allegoria tämän hetken jollekin hypelle rakentuneesta hyvästä itsetunnosta, ikuisesta hyvinvoinnista ja menestyksestä, Kinnunen kiteyttää.
Kinnunen siirtyy työskentelemään Lappeenrannan kaupunginteatteriin, jonka esitys Viimeinen Atlantis nähdään myös Teatterikesässä. Vaikka Kirsikkapuisto ja Viimeinen Atlantis kuvaavat erilaisia maailmoja, on Kinnunen huomannut esityksissä myös yhtymäkohtia.
– Vaikka Atlantis on nykyaikainen ja uusi teksti, samasta asiastahan teokset tavallaan kertovat. Että minkä jyrkänteen reunalla tässä oikeasti mennään, hän mainitsee lopuksi.
Yksinäisyyttä kaupungissa
Ohjaaja James Long kertoi, että viikonloppuna nähtävä Lonely Lonely Oh So Lonely -luentoesitys on vielä työn alla, mutta valmistumassa juuri ajallaan lauantain ensi-iltaa varten. Esitys käsittelee kaupunkia, yksinäisyyttä ja yksinoloa, ja Long on työskennellyt aiheiden parissa tällä viikolla Tampereella. Esityksen nimi kertoo paljon, mutta ei paljasta kuitenkaan kaikkea. Työskentely Tampereella on ollut antoisaa, ja Long kertoo käyneensä hyviä keskusteluja yksinäisyydestä ja suomalaisuudesta.
– Olen kuullut hyvin erilaisia tarinoita suomalaisesta alkuperäistarinasta – jotkut ovat aloittaneet jääkaudesta, osa aloittaa vuodesta 1917, hän kertoo.
Yksinäisyyteen liittyen Long on pyytänyt ohikulkijoita myös kertomaan, mikä on heille yksinäisin paikka Tampereella. Hän on kiertänyt kuvaamassa paikkoja esityksen taustalla nähtävään diaesitykseen.
– Vastaukset ovat olleet monipuolisia ja erilaisia. Esitykseen sisältyy myös Nätyn opiskelijoiden kokemuksia yksinäisyydestä, hän jatkaa.
Esitystä toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn kanssa, ja esityspäivinä on mahdollista nähdä Nätyn opiskelijoiden sooloesityksiä ympäri kaupunkia.
Juhlanäytelmä, joka ei ole juhlanäytelmä
Kouvolan Teatteria edustivat ohjaaja Seppo Honkonen ja näytelmäkirjailija Iira Halttunen, jotka kertoivat teoksestaan Ihan metsässä. Halttuselle teos tuli tarkkarajaisena tilaustyönä, ajatuksena juhlistaa Kymenlaaksolaisen metsäteollisuuden juhlavuotta. Metsäteollisuus oli hänelle itselleen vieras aihe, ja hän naurahtaa kirjoittaneensa juhlanäytelmän, joka heti ensimmäiseksi toteaa, ettei ole juhlanäytelmä.
– Päädyin kirjoittamaan Ihan metsässä nimellä Kouvolassa esitetyn näytelmän, jonka ensimmäinen lause on ”Tämä ei ole juhlanäytelmä, tämä on näytelmä liito-oravista ja kahdesta naisesta metsässä”. Ehkä vähän väistin vastuuni näytelmäkirjailijana, hän hymyilee.
Alkuperäisenä ajatuksena oli viedä teos esitettäväksi maailmanperintökohde Verlaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, mutta Verlasta tarttui mukaan Maria Mattsonin tarina, jonka Halttunen kirjoitti mukaan näytelmään. Mattson teki Verlan paperitehtaalla yli 40 vuotta töitä tehden yhtä työtehtävää paperinpunnitsijana. Mattsonin työpistekin säilyi samana koko työuran ajan, ja tänäkin päivänä nykyisessä maailmanperintökohteessa on nähtävissä lattiaan painautuneet jalanjäljet. Kontrasti on suuri nykyihmisen työelämään verrattuna, ja näytelmä pohtiikin muun muassa nykyihmisen työssäjaksamista ja muuttunutta työelämää.
Näytelmän jaksamisen teemat ja päähenkilönä toimiva sairaanhoitaja muodostuivat ennen näytelmän ensi-iltaa hyvin ajankohtaisiksi, kun sairaanhoitajien työolojen haasteet ja lakot puhututtivat julkisessa keskustelusssa. Ratkaisut eivät olleet tietoisia, ja Halttunen kertoo itsekin yllättyneensä ensi-illassa, kuinka ajankohtaiseksi nämä teemat kirjoittamisen jälkeen olivat muodostuneet.
Esitys on saanut kiitosta siitä, että katsojalla on hyvin tervetullut olo ja yhteys työryhmän ja yleisön välillä on erityinen. Kouvolassa teosta on esitetty klubilla, ja pieni tila sekä esityksen ääni- ja valomaailma on Seppo Honkosen mukaan mahdollistanut yhteyden yleisöön.
– Katsojat tavallaan ovat metsässä roolihenkilöiden keskellä. Perinteinen katsoja-näyttelijäsuhde siinä rikottiin, toki teksti on myös todella hyvä, hän kertoo.
Kuvia tiedotustilaisuudesta löydät täältä.
Tiedotustilaisuudesta kuvattiin livelähetys Teatterikesän Facebook-sivulle. Lähetyksen tallenne on nähtävillä Facebookissa.