29.7.2016

Esitys yhtä erikoinen kuin tekijänsä

 

Sveitsiläinen Thom Luz sai lapsena syntymäpäivälahjaksi savukoneen ja päätyi järjestämään ystävilleen taidokkaita, savusumulla leikitteleviä teatteriesityksiä. 90-luvulta lähtien siirappisen pop-biisin kertosäe ”and when I die, I keep on living…” on soinut hänen mielessään. Hyvältä ystävältään hän kuuli tarinan automaattisäveltäjä Rosemary Brownista. Esityksessä When I Die – A Ghost Story with Music nämä kaikki kietoutuvat yhteen.

Esityksessä When I Die yhdistyvät asiat, jotka ovat aina kiehtoneet teoksen ohjaajaa ja käsikirjoittajaa Thom Luzia: musiikki, kummitukset, tuonpuoleinen, mysteerit, selittämättömät asiat, sumu ja vanhat naiset.

Luz haltioitui välittömästi uutisleikkeestä, joka kertoi leskirouva Rosemary Brownista. Se oli tarina vanhasta naisesta, joka hämmensi yleisöjä 70-luvulla tuomalla esille säveltäjäsuuruuksien ennen kuulemattomia teoksia – teoksia, joita he eivät eläessään ehtineet säveltää.

Vuosien ajan aamusta iltaan rouva Brown kirjoitti ylös sävellyksiä kuolleiden mestarien sanelemana. Brownin pakeilla kävivät niin Brahms, Rachmaninoff, Grieg, Debussy, Schumann, Beethoven kuin myöhemmin myös John Lennonkin, ja tulkkina toimi Brownin ensimmäinen vieras, Franz Lisztin henki. Lopputuloksena syntyi muun muassa 40-sivuinen sonaatti ja 12 laulua Schubertilta, aiempaa pidempi Fantasie Impromptu Chopinilta sekä kokonaiset 10. ja 11. sinfonia Beethovenilta.

Mystisintä oli, että sävellykset todella kuulostivat esikuviltaan huolimatta siitä, että Brown oli saanut vain alkeistason musiikkikoulutuksen. Tähän päivään asti muusikot ja musiikintutkijat ovat kiistelleet teosten alkuperästä ja merkityksestä. Kuka teokset sävelsi, ja ovatko ne vain pelkkiä halpoja kopioita vai tuonpuoleisesta saatuja mestariteoksia? Samaa myös sveitsiläisohjaaja haluaa musiikkiesityksen keinoin pohtia.

Omaan teokseensa Luz sanoo piilottaneensa kaksi ”pääsiäismunaa” osoittaakseen, kuinka mahdotonta Brownin sävellyksiä on erottaa ”aidosta tavarasta”. Musiikilla on merkittävä rooli esityksessä. Luz on sekä muusikko että näyttelijä, ja esityksessä hän pääsee yhdistelemään omia taiteenalojaan. Lavalla on kolme klassisesti koulutettua muusikkoa ja kaksi ammattinäyttelijää. Kaikki kuitenkin kertovat yhtä tarinaa.

”Pidän tällaisten sekoitettujen kokoonpanojen ajatuksesta. Ja teatterissa myös siitä, että musiikki on yhtä tärkeää kuin puhuttu kieli.”

Musiikin taidokkuuden lisäksi teoksessa kiinnostavaa on tarinan taianomaisuus. Se tuntuu pakenevan järkiajattelua ja kietoutuvan sumuvaippaan. Lavalla kummitukset soittavat hurmaavaa musiikkia eteerisen sumun ja vahvojen valojen keskellä, ja Luzin puheissakin tuonpuoleinen näyttäytyy maagisena ja lumoavan kauniina. Hän siteeraa ohjaajalegenda Stanley Kubrickia, joka aikoinaan selitti Stephen Kingille, miksi elävät haluavat uskoa tuonpuoleiseen:

”Eivätkö sinustakin kummitustarinat ole valloittavan elämänmyönteisiä? Jos kummituksia on todella olemassa, se merkitsee, että selviydymme kuolemasta ja meillä on aineeton sielu, joka jatkaa elämää ruumiimme kuoltua. Se jos mikä on myönteinen ajatus, eikö!’”

Vaikka menneisyys kulkee aina mukana ja musiikkia ja teatteria tehdään aiemmin tehty mielessä, on Luz onnellinen, että hän on tekemisissä tuonpuoleisen kanssa vain teatterin lavalla. Tosin jos Luz itse saisi päättää, kuka musiikkisuuruus häneen ottaisi tuonpuoleisesta yhteyttä, olisi vastaus varma: ohjaaja lähtisi sieniä poimimaan amerikkalaisen eksentrisen eksperimentaalisen musiikin tekijän John Cagen kanssa.

Myös tästä kohtaamisesta syntyisi varmasti ainutlaatuinen tarina ja mahtava teos.

When I Die – A Ghost Story with Music Teatterimontussa keskiviikkona 3.8. klo 19.30 ja torstaina 4.8. klo 14 (esityskielet saksa, ranska ja englanti, tekstitys englanniksi) – lue lisää.


Maiju Mäkipörhölä

 

<< Takaisin

Esitys yhtä erikoinen kuin tekijänsä