Ennakkojulkistus: Viron Draamateatterin suursuosion saavuttanut Rahamaa-esitys Teatterikesään – liput nyt myynnissä!

26.2.2026

Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa nähdään tulevana kesänä yksi lähivuosien puhutuimmista virolaisista teatteriesityksistä, Viron Draamateatterin Rahamaa.

Viron pankkimaailmaa ravistelleesta rahanpesuskandaalista ammentava Rahamaa häikäisee mestarillisella toteutustavallaan, jossa teatteri- ja elokuvakieli kohtaavat saumattomasti. Huikea trilleri kertoo köyhän pojan kasvutarinan maailmanluokan rahanpesijäksi. Palkitun näytelmän on kirjoittanut Mehis Pihla, ja ohjauksesta vastaa Hendrik Toompere jr.

Tositapahtumiin pohjaava Rahamaa luo katseen ökyrikkaiden kulissien taa ja avaa taidokkaasti, miten rahanpesu on muovannut länsimaista politiikkaa vuosikymmenten ajan. Esitys on kokonaistaideteos, joka koskettaa myös syvällä inhimillisyydellään.

Teatterikesä on Virossa valtavaksi katsojamenestykseksi nousseen ja alan palkintoja kahmineen Rahamaan ensimmäinen kansainvälinen vierailu. Teos on yksi suurimpia kansainvälisiä tuotantoja, joka festivaalilla on esitetty. Taiteelliseen ja tekniseen työryhmään kuuluu kaikkiaan yli 50 henkilöä. Lavalla nähdään myös viisihenkinen yhtye. 

Rahamaa sai ensi-iltansa Tartossa kesäkuussa 2024, ja se oli osa Tarton kulttuuripääkaupungin pääohjelmaa. Tallinnassa sitä esitettiin loppuunmyydyille katsomoille elo-syyskuussa 2025.  

Rahamaa esitetään festivaaliviikolla Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä perjantaina 7.8. ja lauantaina 8.8. Liput ovat myynnissä Lippu.fi-verkkokaupassa.

Tartu tarjoukseen: Early Bird -lippu 59 €! Myynnissä rajoitettu määrä, etu on voimassa 18.3. asti. (Liput norm. 62,00–72,00 €)

Osta liput Rahamaa-esitykseen täältä.

Vierailua tukevat Viron suurlähetystö Suomessa, Viron kulttuuriministeriö sekä Majaoja-säätiö.

Kuva: Andra Seepter

<< Takaisin