Kurpitsan Yökahvio

Kurpitsatalon Yökahvilassa nautitaan elämästä lyhtyjen valaisemassa puutarhassa. Luvassa on sanoja, sointuja, hetkiä. 
 
Samu Peltola - rytmikästä Samu-poppia indie-folk twistillä
Samu Peltola on tamperelainen laulaja-lauluntekijä ja steel drum taiteilija. Ennen kuin rauha löytyi kotimaasta, ikuisena seikkailijana on elämä vienyt hänet matkustelemaan ympäri Aasiaa ja asumaan Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Viimeinkin tarvittava rohkeus on löytynyt alkaa elämään omaa unelmaansa artististina ja musiikintekijänä. Samun laulut ovat henkilökohtaisia, oman elämän tarinoita kivuista ja iloista. Rytmikästä Samu-poppia soittava artisti maustaa musiikkinsa kivalla idie-folk twistillä.
 
Luhtaniitty (duo) - Yön syreenit - tunnelmallisia lauluja kitaran säestyksellä
Luhtaniitty on tamperelainen indie folk -yhtye. Kurpitsatalon yökahvilassa kuullaan kappaleita yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta, jolta on julkaistu kaksi ensimmäistä singleä keväällä 2023. Luhtaniityn sanoituksissa käsitellään ihmisen ja luonnon suhdetta, rakkautta, toivoa ja epätoivoa, sekä sisäisen rauhan etsimistä.
 
Aamo Lieko - Mitallista runoa ja klarinettimeditaatiota
Aamo Lieko on Ylöjärveläinen sadepisara sekä runoilija, joka on julkaissut kaksi teosta. Toisinaan hän esiintyy improvisoiden klarinetilla tai pianolla. Viime vuosina hän on erityisesti keskittynyt kalevalamitan käyttöön modernin mielenmaiseman kuvauksessa. Muulloin hän valuu hitaasti ikkunalla pohdiskellen, millaista olisi levätä poimulehdellä.
 
Antti Kyrö - runoja
Herra on jo keski-ikään ehtinyt, monenlaisia mutkia mutkitellut, ei runoilija tai muukaan, ehkä määränpää edelleen on tuntematon. Tässä kyseisessä tapahtumassa hän esittää mitä luultavimmin luontopainotteisia tekstejään, joihin kiteytyy suurta rakkautta olemassaoloon rakkauden eri muodoissa.
 
Lisäksi:
  • Yllätysesiintyjä
  • Kakkuvaihtarit - tuo kakku niin saat syödä muiden kakkuja
  • Videoprojisointia
  • Näyttely

Kahvion tuotteet voi maksaa käteisellä tai mobilepaylla
Sateen sattuessa tapahtuma siirtyy sisätiloihin.
Kuvituskuva
Kuvituskuva