Länsiafrikkalaisia rytmejä

Jamora Ry

Jamora soittaa länsiafrikkalaisia rytmejä ja aiheuttaa tanssijaloissa levottomuutta! Solistina ja ryhmän ohjaajana toimii Ismaila Sané.

Jamora ry on Tampereella toimiva länsiafrikkalaisen tanssin ja musiikin yhdistys. Esiintymisten lisäksi järjestämme tanssi- ja djemberumputunteja, jotka ovat kaikille avoimia taidoista riippumatta. Opettajana toimii senegalilaissyntyinen muusikko ja koreografi Ismaila Sané. Ismaila on opettanut länsiafrikkalaisia rytmejä ja tansseja pitkään Tampereella, muualla Suomessa sekä maailmalla. Jamora ry on perustettu vuonna 2007, ja sen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää länsiafrikkalaisen tanssin ja rummutuksen harrastusta Tampereella. Yhdistys on varsinkin kesäisin tuttu näky harjoitellessaan Näsinpuiston laululavalla. Jamora on soittanut useana vuonna erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa mm. Tampere Maratonilla, Laikun lavalla, Fest Afrikassa sekä tietysti Tapahtumien Yössä. Yleisön sytyttäminen tanssin rytmiin kuuluu asiaan!

Tapahtumien Yössä esiintymässä on 6-10 rummuttajaa ja riippuen kesän harjoituksiin osallistujista myös 2-4 tanssijaa.

Tutustu myös Jamoran nettisivuihin ja instagramiin

© Ville Loponen
© Ville Loponen