Eläviä kuvia Amurissa

Amurin museokortteli & Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä

Tapahtumien Yössä pääsee tutustumaan Museokortteliin ja sen kiehtoviin tarinoihin erilaisilla opastuksilla. Ilta huipentuu klo 22.00 alkavaan Hamsterit-elokuvaan. Ulkoilmanäytös ja opastukset museon pääsylipun hinnalla.
 

Ulkoilmanäytös

 
Klo 21.45 Alkupuheenvuoro
Klaus Klemola kertoo elokuvan tekijän näkökulmasta Hamsterit-elokuvasta.

Klo 22.00 Hamsterit-elokuva
Markku Pölösen ohjaama ja Veikko Huovisen romaaniin perustuva Hamsterit-elokuva esitetään ulkona museokorttelin pihassa, näytös sisältyy pääsylipun hintaan, kesto 113 min. Oman retkituolin voi tuoda tullessaan, penkkipaikkoja on noin neljällekymmenelle. Sään mukainen pukeutuminen.
Elokuva K7.
 
Lue lisää elokuvasta
 

Opastukset


Klo 18.00 Korttelikierros
Kierroksista kysytyimmällä saat kattavan kuvan amurilaisesta arjesta ja asumisesta 1880-luvulta aina 1970-luvulle asti. Lisäksi kierroksella poiketaan mm. 30-luvun leipomossa, tunnelmoidaan osuuskaupassa sekä käväistään yhteissaunassa. Kesto 45-60min

Klo 20.00 Verhot heiluu -teemakierros
Opastetulla kierroksella kuullaan amurilaisten elämänmenosta, johon ovat liittyneet niin sisällissodan kurimukset, kieltolain kiertäminen kuin värikäs nimihistoriakin. Tutuiksi tulevat myös värikkäät persoonat, joita Amurissa on riittänyt vähintään kokonaisen pienen kylän verran. Naapureiden asioista pysyttiin perillä, ja kerrotaankin, kuinka Amurissa aina verhot heiluivat. Kesto noin tunti.

Klo 18.30, 19.30 & 20.30 Johdanto Amuriin
Amurin museokortteli tutuksi vartissa. Johdannon jälkeen on helppo lähteä omin päin tutustumaan museon asukkaisiin ja heidän koteihinsa. Johdannon kesto 5-15 min.

Amurin museokortteli avoinna klo 10.00–22.00, Kahvila Amurin Helmi avoinna klo 7.00–18.00.

Lue lisää museokorttelin verkkosivuilta.

Tutustu myös Amurin museokorttelin Facebookiin ja Instagramiin.

© Palsi Ikonen
© Palsi Ikonen