Tuuletar

Avajaisiltana teltan lavan ottaa haltuun Emma-palkittu yhtye!

Tuulettaren ainutlaatuinen vocal folk hop -musiikki on ihastuttanut niin kuulijat kuin kriitikotkin. Tässä bändissä ei instrumentteja tarvita – naiset ovat inspiroituneet ihmisäänestä, tutkineet sen ulottuvuuksia ja luoneet koko soundimaailmansa itse. Yhtye vastaa myös laulujen sävellyksistä ja sanoituksista.

Suomalaista kansanperinnettä ja urbaania populaarimusiikkia ennakkoluulottomasti yhdistelevä kvartetti on parin viime vuoden aikana valloittanut maailman Japania ja Yhdysvaltoja myöten. Edelleen keikkakalenteri täyttyy kansainvälisistä kutsuista. Myös hittisarja Game of Thronesin trailerissa kuullaan Tuulettaren musiikkia.

Menestys maailmalla ei ole ihme: neljän lahjakkaan naisen eksoottinen äänenkäyttö ja saumattoman rikas yhteissointi murtavat kielimuurit kuin taikaiskusta. A cappella -laulua pulssittaa mm. beatboxing, ja vaikutteita on poimittu niin hip hopista kuin bollywoodistakin. Kokonaisuus hersyy riehakasta energiaa, hyväntuulisuutta ja svengiä.

Yhtyeen debyyttialbumi Tules Maas Vedes Taivaal (2016) nousi kahdessa kuukaudessa sekä Euroopan World Music Charts- että maailmanlaajuisen Transglobal World Music Charts -listojen kärkikymmenikköön.

Tutustu yhtyeeseen Tuulettaren verkkosivuilla >>

Lue lisää: Tuuletar: musiikkia, jolla on oma tahto

Venla Ilona Blom beatboxing ja laulu
Sini Koskelainen laulu
Johanna Kyykoski laulu
Piia Säilynoja laulu