Teatterikesässä etsitään suuntaviivoja tulevaisuuteen – festivaali alkaa maanantaina

29.7.2016

48. Teatterikesä tuo teatterin juhlan Tampereelle 1.–7.8. Tämän kesän esityksistä festivaalin taiteellinen johtoryhmä – Mikko Roiha, Milja Sarkola ja Miko Jaakkola – kertoo näin: ”Vuonna 2016 kukaan ei osaa varmuudella sanoa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Eksyksissä olemisen tunne tuntuu koskevan niin politiikkaa, taloutta kuin henkilökohtaista elämääkin. Teatterikesän Pääohjelmisto heijastelee tätä hämmennystä ja etsii kadonneita suuntaviivoja tulevaisuuden suhteen.”

Pääohjelmiston avaa maanantaina 1. elokuuta Susanna Kuparisen politiikkakollektiivin suomalaista päätöksentekoa satiirisesti tarkasteleva Eduskunta III. Maanantaihin mahtuu myös kolme muuta esitystä: kanadalainen koomikko-näyttelijä Haley McGee palaa festivaalille uudella esityksellään I’m Doing This for You. Ruusu Haarla palaa niinikään nyt Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellisella opinnäytetyöllään RUSKA – Rakkauden kuva. Festivaalilla vierailee heti alkuviikosta myös yksi Ruotsin maineikkaimmista lasten- ja nuortenteattereista, ung scen/öst, esityksellään Rose Rose Rose, jossa teini-ikäisen tytön maailmaa tulkitsee kolme poikaa.

Festivaalin Pääohjelmistossa on tänä vuonna 20 teatteriryhmää, joista kansainvälisiä on seitsemän. Esityksiä on kaikkiaan 41.

Pääohjelmiston lisäksi Ohjelmateltta nousee tuttuun tapaan Keskustorille laadukkaine musiikki- ja runo- esityksineen jo seitsemännentoista kerran.

25-vuotias OFF Tampere on mahtavampi kuin koskaan. Ohjelmiston avainsanoja ovat monikulttuurisuus ja omaperäisyys. OFF tarjoaa myös oman sirkuskokonaisuuden yhteistyössä Circus Ruska Festivalin kanssa.

Teatterikesä-tunnelma jatkuu iltaisin kun yhteistyössä Sokos Hotels Tampereen ja Pirkanmaan Osuus-kaupan kanssa järjestettävä Ravintolafestivaali Encorebaana tuo ilmaisohjelmaa tamperelaisravintoloihin.

Torstaina 4.8. järjestettävä Tapahtumien Yö on ympäri kaupunkia levittäytyvä juhla, jonka huikeassa ohjelmistossa on mukana 77 ryhmää ja yhteensä 195 esitystä sekä ohjelmaa aamusta iltaan.

Muu Ohjelmisto tarjoaa seminaareja, työpajoja ja paneelikeskusteluita, mm. Asiaa torilta! -tapahtuman Laikunlavalla torstaina 4. elokuuta, jonka järjestävät Tampereen kaupunki, Aamulehti, Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat SATU ry, Tampereen Teatterikesä ja Yleisradio.

Kaikkiaan Tampere täyttyy lähes 400 eri tapahtumasta: tilaisuuksia on yhteensä 397, joista 166 on ilmaista.

Teatterikesän avajaiset tiistaina 2.8.

Teatterikesän avajaisia vietetään Laikunlavalla tiistaina 2.8. kello 12-13. Avajaistervehdyksen tapahtumalle tuo Tampereen Työväen Teatterin johtaja Maarit Pyökäri, ja Pääohjelmiston esittelee taiteellinen johtoryhmä. Avajaisissa kuullaan ja nähdään otteita festivaalin ohjelmistosta.

Lisätietoja tiedotustiimiltä 03 214 0992

Eevamaija 046 5454 800

 

 

<< Takaisin